Hollolan kunta ja WasaGroup Oy solmivat toukokuussa 2022 kumppanuussopimuksen Hollolan kuntakeskustan kehittämiseksi. Työn tavoitteena on ollut kuntakeskustan elinvoiman kasvattaminen ja yksityisten palvelujen lisääminen keskustan alueella. WasaGroup vastaa kehittämishankkeen etenemisestä kokonaisuudessaan. Kehittämissuunnitelman laatimisesta on vastannut kaupunkikehitykseen ja aluesuunnitteluun erikoistunut suunnittelutoimisto MUUAN Oy. Liikennesuunnittelusta ja kaupallisista selvityksistä on vastannut WSP Finland Oy. Hollola-talo – kaupunkilaisten yhteinen olohuone Keskustaan on suunniteltu uusi kunnantalo – Hollola-talo. Sen rakennuslupaprosessi pyritään käynnistämään vuoden 2024 aikana. Talo toteutetaan Wasa360-palvelumallilla. Rakennuksen investointipäätöstä tavoitellaan keväälle 2025, jolloin rakennustyöt voisivat käynnistyä kesällä 2025. Hollola-talon suunnittelun lähtökohtana on ollut julkinen rakennus ja maamerkki, joka täydentää Hollolan keskuskortteleita. Rakennuksen korkein osa kohoaa kymmeneen kerrokseen, ja siitä tulee merkittävä maamerkki uudistuvalle keskustalle. Muuntojoustava hybridirakennus sijoittuu Salpakankaalle keskustaan, saavutettavasti liikerakennusten ja julkisten palveluiden kuten kirjaston läheisyyteen. Kiinteistöstä tulee hollolalaisten yhteinen olohuone. Hollola-talon tilojen joustavaan yhteiskäyttöön ja toimivuuteen on panostettu, mikä mahdollistaa sujuvan ja monipuolisen käytön eri käyttäjäryhmille. Rakennuksen maantasokerrokseen sijoittuva 300 hengen monitoimisali ja ravintolatila tarjoavat niin lisämukavuutta arjen asiointiin kuin hyvät puitteet erilaisille tapahtumille ja tilaisuuksille. Tilojen suunnittelussa on painotettu asiakaslähtöisesti käytännöllisyyttä, muuntojoustavuutta ja monikäyttöisyyttä. Kunnan palvelutilat on sijoitettu toiseen kerrokseen, kun taas toimistotilat sijaitsevat kolmannessa ja neljännessä kerroksessa. Näiden tilojen saavutettavuus pääsisäänkäynniltä on suunniteltu huolellisesti selkeällä opastuksella, jotta liikkuminen on helppoa ja vaivatonta. – Kaikki tilat on suunniteltu muuntojoustaviksi, jotta ne soveltuvat tulevaisuuden muuttuviin tarpeisiin, toteaa Hollola-talon arkkitehtisuunnittelusta vastaavan suunnittelutoimisto MUUANin projektipäällikkö Laura Vara. Korkeimmissa kerroksissa sijaitsevat asunnot tarjoavat asukkaille esteettömät näkymät kauniiseen ympäröivään maisemaan. Ylimmän kerroksen maisemasauna ja kokoustilat palvelevat niin kunnan työntekijöitä kuin kuntalaisia. Havainnekuva: MUUAN Alueen yleisilmettä kohotetaan Yleisten alueiden suunnittelu, kuten katujen ja vesihuollon suunnittelu on meneillään. Suunnittelua tekee WSP Finland Oy. Suunnittelussa keskitytään Keskuskadun ilmeen kehittämiseen. Myös kaava-alueen nykyisistä parkkipaikkaoikeuksista huolehditaan. Tavoitteena on koko alueen yleisilmeen kohottaminen. Keskuskorttelien ja Hollola-talon toteutukseen liittyvien sopimusten ja tulevien päätöksentekovaiheiden valmistelu on käynnissä yhteistyönä Hollolan kunnan ja WasaGroupin kesken. Valmistelutyötä on tehty aktiivisesti koko ajan. Sujuvan arjen kortteliksi Katusuunnittelun ja Hollola-talon lisäksi WasaGroupilla on neuvotteluja eri sidosryhmien kanssa sujuvamman arjen korttelin ja erityisen asumisen korttelin toteutusmalleista ja -mahdollisuuksista. Sujuvan arjen kortteli sisältää noin 6 000 kerrosneliömetriä rakennusoikeutta, joka mahdollistaa asumista, majoitusta, toimitilaa ja liiketilaa. – Kehityssuunnitelmassa ja tulevassa asemakaavassa on huomioitu korttelin rakentumisen mahdollistaminen vaiheittain, joka on asuntorakentamisen pitkään jatkuneessa alavireisessä markkinaympäristössä tärkeä ratkaisu. Erityisen asumisen kortteliin sijoittuu noin 50 ikäihmisen palveluasumiseen tarkoitettua esteetöntä asuntoa. Sijainti on palveluasumiselle erityisen hyvä keskustan palveluiden helpon saavutettavuuden ansiosta, kertoo WasaGroupin hankekehityspäällikkö Juha Rajamäki. Havainnekuva: MUUAN Torille kausivihreää ja sähköpyörävarasto Myös torialueen uudistuksen suunnittelu on käynnissä. Torin käyttäjille tehtiin kesällä suuntaa antava torikysely, jonka tulokset julkaistaan kunnan verkkosivuilla. Torialueelle on suunnitteilla muun muassa kausivihreän käyttöä, sähköpyörävarasto sekä esiintymislava. Torin vieressä sijaitseva toimintapuisto jää ennalleen. Alueelle suunnitellun asuinrakennuksen myötä uusia asukkaita tavoitellaan noin 200. Uudet asukkaat tuovat lisää asiakkaita keskustan alueen elinkeinoelämälle. Keskustassa asuminen tarjoaa helposti saavutettavia lähipalveluja kuten kävelyetäisyydellä olevat uimahallin, kuntosalin ja kirjaston palvelut. Lisäksi viihtyisä torialue tukee yhteisöllisyyttä ja tuottaa tapahtumapalveluita. Yhteyshenkilösi Juha Rajamäki Hankekehityspäällikkö WasaGroup Oy 050 465 9626 juha.rajamaki@wasagroup.fi
Hollolan kuntakeskustan kehittämissuunnitelma on valmis – Hollola-talosta tulee kuntalaisten yhteinen olohuone Hollolan kuntakeskustan kehittämishankkeen ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen. Strateginen kehittämissuunnitelma esiteltiin Hollolan kunnanvaltuustolle torstaina 16. maaliskuuta. Valtuusto päättää hankkeen kaavoitusvaiheeseen siirtymisestä huhtikuussa. Lue lisää Julkaistu: 30.03.2023 Ajankohtaista
Alavuden kaupunkikeskustan kehittämishanke etenee suunnitellusti WasaGroupin ja Alavuden kaupungin yhteistyössä toteuttama keskustakehittämisen hanke on edennyt suunnitellusti. Kaupunkikeskustan strategisen suunnitelman luonnos on valmistunut, ja seuraavaksi halutaan kuulla kaupunkilaisten mielipiteitä. Lue lisää Julkaistu: 26.10.2022 Ajankohtaista
WasaGroup ja Hollolan kunta ovat solmineet kumppanuussopimuksen Hollolan kunta ja WasaGroup kumppaneineen alkavat yhteistyössä kehittämään Hollolan keskustakorttelia. Kehittämistyön tavoitteena on kuntakeskustan elinvoiman kasvattaminen ja yksityisten palvelujen lisääminen keskustan alueella. Lue lisää Julkaistu: 23.05.2022 Ajankohtaista
Alavuden kaupunki ja WasaGroup yhteistyössä kehittämään keskustaa Alavuden kaupunki kilpailutti kokonaispalvelumallilla toteutettavan keskustan kehittämishankkeen. Tarjouskilpailun voittanut WasaGroup toteuttaa yhteistyössä Alavuden kaupungin kanssa pitkälle tulevaisuuteen katsovan kaupunkikehitysstrategian sekä tehokkaasti toteutetut hallinto- ja virastotilat riskittömästi Wasa360-palvelumallilla. WasaGroup Oy on valinnut kehityskumppaneikseen MUUAN Oy:n ja WSP Finland Oy:n. Lue lisää Julkaistu: 07.02.2022 Ajankohtaista