Pidätkö langat käsissäsi ja nautit monipuolisista työtehtävistä? Etsimme Helsingin toimistollemme johdon assistenttia / toimistokoordinaattoria, joka viihtyy johdon tukena, innostuu viestinnästä ja tapahtumista sekä huolehtii arjen sujuvuudesta. Tule osaksi WasaGroupin asiantuntevaa ja rentoa työyhteisöä! WasaGroup toteuttaa asiakkailleen kiinteistöjä Wasa360-palvelumallilla, jossa WasaGroup huolehtii kiinteistökehityshankkeen kaikista vaiheista aina tontin hankinnasta, rahoituksesta ja kiinteistön suunnittelusta rakennuttamiseen sekä käytön aikaiseen kiinteistön ylläpitoon asti. Meillä yhdistyvät vahva asiantuntijuus ja aito yhteistyön henki. Työskentelemme asiantuntevasti mutta rennosti – ja juuri siksi meillä viihdytään. Toimipisteemme sijaitsevat Vaasassa ja Helsingissä. Mitä tehtäviisi kuuluu? Johdon assistenttina ja toimistokoordinaattorina olet keskeisessä roolissa tukemassa konsernin johtoa, tekemässä sisäistä viestintää sekä huolehdit toimiston sujuvasta arjesta. Olet henkilö, joka pitää langat käsissään, ennakoi tulevia tarpeita ja huolehtii siitä, että asiat etenevät suunnitellusti. Johdon työn koordinointi toimit toimitusjohtajan ja johdon tukena päivittäisessä työssä koordinoit kalentereita, kokouksia, matkajärjestelyjä ja muita käytännön kokonaisuuksia valmistelet esitysmateriaaleja ja muuta johdon työskentelyä tukevaa aineistoa osallistut johtoryhmätyöskentelyn koordinointiin ja sovittujen asioiden seurantaan ennakoit tarpeita ja huolehdit asioiden etenemisestä aktiivisella otteella. Sisäinen viestintä ja henkilöstökokemus vastaat konsernin sisäisen viestinnän koordinoinnista toimit intranetin päätoimittajana tuotat, kokoat ja julkaiset henkilöstölle suunnattua sisältöä osallistut työnantajakuvan ja yhteisöllisyyden kehittämiseen. Tapahtumat ja sidosryhmätilaisuudet suunnittelet ja koordinoit asiakas- ja henkilöstötapahtumia vastaat tapahtumien käytännön järjestelyistä yhteistyössä eri sidosryhmien kanssa huolehdit onnistuneesta osallistujakokemuksesta ennen tapahtumaa, sen aikana ja sen jälkeen. Toimiston ja tukipalveluiden koordinointi vastaat Helsingin toimiston sujuvasta arjesta koordinoit toimiston palveluita, hankintoja ja käytännön järjestelyjä toimit yhteyshenkilönä yhteistyökumppaneille ja palveluntarjoajille osallistut toimiston toimintatapojen kehittämiseen. Muut tehtävät koordinoit asiakaspalautteiden käsittelyä ja seurantaa laskujen tarkistusta ja muita taloushallinnollisia avustavia tehtäviä osallistut avustaviin HR-tehtäviin mahdollisuus ulottaa tehtäviäsi myös sosiaalisen median puolelle hyödynnät tekoälytyökaluja oman työsi tukena ja toimintatapojen kehittämisessä. Millaista osaajaa etsimme? Etsimme tehtävään oma-aloitteista ja järjestelmällistä tekijää, joka viihtyy monipuolisessa roolissa lähellä liiketoiminnan johtoa. Sinulla on kyky pitää useita lankoja käsissäsi samanaikaisesti, priorisoida muuttuvissa tilanteissa ja varmistaa, että sovitut asiat etenevät suunnitellusti. Toivomme, että sinulla on aiempaa kokemusta esimerkiksi johdon assistentin, executive assistantin, toimistopäällikön tai muun vastaavan koordinoivan roolin tehtävistä. Olet luonteeltasi ennakoiva ja ratkaisuhakuinen: et jää odottamaan ohjeita, vaan tunnistat tarpeita, tartut niihin aktiivisesti ja viet asioita määrätietoisesti eteenpäin. Tehtävässä menestyminen edellyttää erinomaisia vuorovaikutustaitoja, hyvää kirjallista ilmaisukykyä sekä kykyä toimia luotettavasti myös luottamuksellisten asioiden parissa. Työskentelet sujuvasti niin suomeksi kuin englanniksi ja hallitset Microsoft 365 -ympäristön työkalut. Arvostamme lisäksi kokemusta sisäisestä viestinnästä, tapahtumien järjestämisestä sekä kiinnostusta uusien työkalujen ja tekoälyn hyödyntämiseen osana päivittäistä työtä. Mitä tarjoamme sinulle? Tarjoamme sinulle monipuolisen ja vastuullisen tehtävän, jossa pääset työskentelemään tiiviisti ylimmän johdon tukena. Roolissa yhdistyvät viestintä, tapahtumien koordinointi, johdon tukeminen sekä toimiston toiminnan kehittäminen tavalla, joka tekee työstä vaihtelevaa ja merkityksellistä. Saat ympärillesi ammattitaitoisen ja aikaansaavan työyhteisön, jossa töitä tehdään kunnianhimoisesti, ilman turhaa hierarkiaa. Työ on kokoaikainen ja vakituinen. Työskentelet viihtyisissä toimitiloissamme Helsingin Ruoholahdessa. Tehtävä mahdollistaa yhden etätyöpäivän viikossa. Tarjoamme kattavat henkilöstöedut sekä palkkauksen 2 700-3 700 euroa kuukaudessa osaamisesi ja kokemuksesi mukaan. Kiinnostuitko? Hae mukaan porukkaamme! Lähetä hakemuksesi, CV:si ja palkkatoiveesi viimeistään sunnuntaina 15.11.2026 osoitteeseen rekry@wasagroup.fi. Haastattelut järjestetään nopeasti hakuajan päätyttyä. Työt alkavat mahdollisimman pian sopivan henkilön löydyttyä.
Rakennusliikkeestä kiinteistökehittäjäksi – WasaGroup kasvoi asiakkaiden tarpeiden mukana WasaCon perustettiin vuonna 1996 rakennusliikkeeksi. Kolmekymmentä vuotta myöhemmin rakentaminen on edelleen olennainen osa WasaGroupia, mutta sen ympärille on syntynyt suunnittelua, hankekehitystä ja kiinteistökehitystä. Rakennusneuvos Ari Tyynismaan mukaan kehityksen taustalla ei ole ollut vuosikymmenten päähän laadittu suunnitelma. Uusia liiketoimintoja on syntynyt, kun markkina on muuttunut tai eteen on tullut ongelma, johon on pitänyt löytää ratkaisu. Lue lisää Julkaistu: 26.10.2026 Ajankohtaista
Rohkeudesta kaikki alkoi – näin käynnistyi WasaGroupin 30-vuotinen matka WasaGroup juhlii tänä vuonna 30-vuotista taivaltaan. Kolmeen vuosikymmeneen mahtuu kasvua pienestä vaasalaisesta rakennusliikkeestä valtakunnallisesti toimivaksi kiinteistö- ja rakennusalan konserniksi, mutta myös nousuja, laskuja ja rakennusalan suuria murroksia. Rakennusneuvos ja WasaGroupin pääomistaja Ari Tyynismaa muistaa edelleen hyvin, mistä kaikki alkoi. Lue lisää Julkaistu: 09.10.2026 Ajankohtaista
One Park Tampereen verkkosivut on avattu – tutustu uuden ajan kaupalliseen kokonaisuuteen Tampereen Lahdesjärvelle suunniteltavan One Parkin kehitys etenee. Hankkeelle on nyt avattu omat verkkosivut, joilla pääsee tutustumaan One Parkin konseptiin, sijaintiin ja tuleviin liiketilamahdollisuuksiin. Lue lisää Julkaistu: 09.09.2026 Ajankohtaista
WasaGroupin ja Hitachi Energyn strateginen kumppanuus tuottaa tulosta: Vikbyn palvelukeskus on hankekehityksen taidonnäyte Hitachi Energy rakentaa uuden yli tuhannen neliömetrin palvelukeskuksen Hitachi Energy Parkin yhteyteen Mustasaaren Vikbyhyn. WasaGroup on vastannut hankkeen kehittämisestä, vuokralaisten hankinnasta sekä toteutuksen koordinoinnista yhteistyössä Hitachi Energyn kanssa. Lue lisää Julkaistu: 04.09.2026 Ajankohtaista