Ura WasaGroupissa

WasaGroup-konserni mahdollistaa innokkaille ja osaaville työntekijöille mahdollisuuden oman urapolun rakentamiseen.

WasaGroup-konserni toteuttaa Suomen parhaat toimitilat vastaten koko kiinteistöhankkeesta alusta loppuun saakka. Yhdistämme kiinteistön käyttäjän, kiinteistösijoittajan ja kiinteistön toteuttajan intressit laadukkaaksi ja taloudellisesti kannattavaksi lopputulokseksi, mikä antaa myös henkilöstöllemme ainutlaatuisen mahdollisuuden monipuolisiin urapolkuihin. Ammattilaisemme osallistuvat työssään kiinteistökehityshankkeisiin, joissa he ovat aidosti osa laaja-alaista tiimiä ja merkittäviä hankkeita. Pääkonttorimme sijaitsee Vaasassa, ja meillä on toimipiste myös Helsingissä. Työllistämme n. 65 kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaista.

Arvostamme työntekijöissämme itsenäistä työskentelyotetta, oma-aloitteisuutta ja kehitysmyönteisyyttä. Meillä saat työskennellä monipuolisten kiinteistökehityshankkeiden parissa ympäri Suomea ja olla yhtenä edelläkävijänä organisaatiossa, jossa osaamistasi arvostetaan ja sinulle annetaan vapautta sekä vastuuta.

WasaGroup-konsernin suurin voimavara on ihmiset ja heidän osaamisensa. Kannustamme ja tuemme ihmistemme kehittymistä sekä kouluttautumista, ja panostamme työntekijöiden osaamiseen, viihtyvyyteen ja työhyvinvointiin monipuolisesti ja myös euromääräisesti merkittävillä summilla. Olemme työpaikka, joka arvostaa myös työntekijöiden perheitä ja jossa saa työskennellä nykyaikaisilla työvälineillä nykyaikaisissa tiloissa.

Henkilöstöpäällikkö
Jenny Peräsarka
050 321 1324
etunimi.sukunimi@wasagroup.fi

WasaGroup henkilöstöä

Ajankohtaista urapoluilta

Avoimet työpaikat

Tällä lomakkeella voit lähettää avoimen työhakemuksen WasaGroupiin. Haemme jatkuvasti joukkoomme mm. arkkitehtejä (SAFA), rakennesuunnittelijoita ja työnjohtajia.

Ota meihin yhteyttä