WasaGroup-konserni on voittanut Pohjois-Tuusulaan rakennettavan Peltokaaren päiväkodin kilpailutuksen. Jokelan keskustan tuntumaan nousevan päiväkodin rakentaminen alkaa elokuussa 2023, ja toiminta on tarkoitus käynnistää jo seuraavan vuoden elokuussa. Peltokaaren päiväkoti toteutetaan Wasa360-palvelumallilla. WasaGroup-konserni vastaa hankkeen kehityksestä, rahoituksesta, suunnittelusta, rakennuttamisesta ja rakentamisesta. Tuusulan kunnan tilapalvelut vuokraa rakennuksen 20 vuodeksi varhaiskasvatuksen käyttöön, ja kunnalla on mahdollisuus jatkaa tiloissa vuokralaisena myös tämän jälkeen. Kunta vastaa varhaiskasvatuksen palvelun tuottamisesta ja ruokapalvelusta. – Peltokaaren päiväkoti vastaa Jokelan alueen muuttuneeseen varhaiskasvatuksen tarpeeseen. Perhepäivähoidon paikat alueella ovat vähentyneet, ja kaikkien alle kouluikäisten ja etenkin alle kolmevuotiaiden lasten osuus palveluiden käyttäjinä on lisääntynyt Jokelassa, sanoo Tuusulan kunnan varhaiskasvatuspäällikkö Hannamari Vänni. – Hanke on loistava esimerkki hyvin toimivasta yhteistyöstä julkisen ja yksityisen sektorin välillä. Tuusulan tavoitteista ja yksityisen toimijan tuomasta osaamisesta syntyy kokonaisuus, josta tuusulalaiset lapset pääsevät nauttimaan hankkeen valmistuttua. Yhteistyö Tuusulan kanssa on sujunut tähän mennessä mainiosti, toteaa WasaGroup-konsernin toimitusjohtaja Timo Pahkala. Yksikerroksiseen ja pääosin puurakenteiseen rakennukseen tulee tilat kuudelle 0–6-vuotiaiden lasten päiväkotiryhmälle, joista yksi on integroitu erityisryhmä. Yksi ryhmistä suunnitellaan siten, että siinä voidaan toteuttaa avointa varhaiskasvatusta. Iltaisin päiväkodin tiloja voivat hyödyntää muut käyttäjäryhmät. Tilasuunnittelun tavoitteena on tilojen monikäyttöisyys ja muuntojoustavuus mahdollisimman laajan käyttäjäkunnan palvelemiseksi. Päiväkodin tiloista tulevat valoisat ja kodikkaat, ja rakennuksen väritys tulee olemaan yhtenäinen ympärillä olevan rakennuskannan kanssa. Pihalta on yhteys viereiseen Lilly Kajanus-Blennerin puistoon. Energiaa tullaan tuottamaan päiväkodin katoille asennettavilla aurinkopaneeleilla. Hanke tavoittelee neljän tähden RTS-ympäristöluokitusta. Tietoa kohteesta Kiinteistö Oy Peltokaaren Päiväkoti (3335638-8) Osoite: Lillynkuja 2, Tuusula Paikat: 126 lapselle Rakennuksen hyötyala: 1 092 m² Tontin koko: 7 099 m² Käyttöönotto: 8/2024 Päiväkodin on suunnitellut rakennusarkkitehti Minna Iisakka WasaPlan Oy:stä. Päiväkodin rakentaa WasaCon Oy. Lue aiheesta lisää Tuusulan kunnan verkkosivuilta. Yhteyshenkilösi Tiia Rintapää Projekti-insinööri WasaGroup Oy 050 306 8702 tiia.rintapaa@wasagroup.fi
Siilinjärven hirsipäiväkoti on valmistunut WasaGroupin Wasa360-konseptilla toteuttama uusi hirsipäiväkoti Siilinjärvellä on valmistunut. Lue lisää Julkaistu: 23.12.2019 Ajankohtaista
WasaGroupin toteuttama päiväkoti Raisioon on valmistunut WasaGroupin toteuttama ja WGF II -rahaston rahoittama uusi päiväkotikiinteistö Raisioon on valmistunut. Lue lisää Julkaistu: 26.04.2019 Ajankohtaista
Uusi päiväkoti Laitilassa valmistunut WGF II -rahaston päiväkotikiinteistö Laitilaan on valmistunut ajallaan. Lue lisää Julkaistu: 11.08.2018 Ajankohtaista
Uusi päiväkoti valmistunut Vantaan Kivistöön WGF II -rahaston päiväkotikiinteistö Vantaalle on valmistunut ajallaan ja luovutettu käyttäjälle Pilke Päiväkodeille. Lue lisää Julkaistu: 09.08.2018 Ajankohtaista