Kiinteistö- ja rakennusalan konsernin WasaGroup Oy:n tarina alkoi 20 vuotta sitten rakennusliike WasaConin perustamisesta. Vuonna 1996 perustettiin rakennusliike WasaCon Oy, joka ryhtyi urakoimaan Vaasan talousalueella. Nykyään WasaCon on vanhan Vaasan läänin suurin yksityinen rakennusliike, joka tekee niin uudisrakennuksia kuin korjaus- ja laajennusrakentamista. Vuonna 2002 perustettiin konevuokraamo WasaTrade Oy. Tänä päivänä WasaTrade palvelee Vaasan, Helsingin ja Närpiön toimipisteissä. Tietyissä tuoteryhmissä WasaTrade palvelee asiakkaitaan koko Suomessa. WasaTrade vuokraa rakennuskoneita, mutta tarjoaa asiakkailleen kattavia kokonaisuuksia sisältäen asennuksia ja muita työpalveluita. WasaTrade toteuttaa asiakkailleen kokonaisvaltaisia palvelukokonaisuuksia työmaiden ja tuotantopaikkojen perustamisessa. WasaTrade tuottaa lisäksi teollisuuspalveluita erityisesti teollisuuden tuotantopaikkojen tehostamiseen ja varustamiseen liittyen. WasaTrade on tänä päivänä Suomen toiseksi suurin yksityinen yleiskonevuokraamo. Vuonna 2009 perustettiin konsernin emoyhtiö WasaGroup Oy, joka tänä päivänä tuottaa valtakunnallisesti kiinteistökehityspalveluita, rakennuttamis- ja valvontapalveluita sekä kiinteistövarainhoidon ja kiinteistösijoittamisen palveluita. Vuonna 2010 perustettiin suunnittelutoimisto WasaPlan Oy, jonka toiminta käynnistyi yhden hengen voimin arkkitehtisuunnittelulla. Tänään WasaPlan tuottaa arkkitehtisuunnittelupalveluita, rakennesuunnittelupalveluita sekä talotekniikan suunnittelupalveluita noin 10 hengen tiimillä. Vuonna 2011 perustettiin teräsrakennetoimittaja WasaSteel Oy, joka toimittaa teräsrakenteita ja terästuotteita suunnittelusta asennukseen. Vuonna 2013 käynnistettiin ensimmäinen WasaGroup Funds -kiinteistökehitysrahasto. WGF-rahastot on nyt toteuttanut kiinteistöinvestointeja noin 60 miljoonalla eurolla ja kerännyt sijoituksia yli 20 miljoonaa euroa. WasaGroup-konserni on kasvanut vuosien saatossa noin 10-15 miljoonan euron liikevaihdon tuottavasta yritysryppäästä tiivisti yhdessä toimivaksi yli 60 miljoonan euron liikevaihdon konserniksi, jonka palvelut kattavat koko kiinteistö- ja rakentamisen kentän. WasaGroup-konserni tuottaa palveluita niin kiinteistöjen käyttäjille, rakentajille, omistajille ja kiinteistösijoittajille. WasaGroup on suomalainen yksityinen yritys, jonka omistajia ovat Ari Tyynismaa ja Jani Peräsarka. WasaGroup tarjoaa mielenkiintoisia ja haastavia työtehtäviä lähes 200 hengelle, joista toimihenkilöiden osuus on kasvanut muutamassa vuodessa paristakymmenestä jo yli 60 toimihenkilöön.
One Park Tampereen verkkosivut on avattu – tutustu uuden ajan kaupalliseen kokonaisuuteen Tampereen Lahdesjärvelle suunniteltavan One Parkin kehitys etenee. Hankkeelle on nyt avattu omat verkkosivut, joilla pääsee tutustumaan One Parkin konseptiin, sijaintiin ja tuleviin liiketilamahdollisuuksiin. Lue lisää Julkaistu: 09.09.2026 Ajankohtaista
WasaGroupin ja Hitachi Energyn strateginen kumppanuus tuottaa tulosta: Vikbyn palvelukeskus on hankekehityksen taidonnäyte Hitachi Energy rakentaa uuden yli tuhannen neliömetrin palvelukeskuksen Hitachi Energy Parkin yhteyteen Mustasaaren Vikbyhyn. WasaGroup on vastannut hankkeen kehittämisestä, vuokralaisten hankinnasta sekä toteutuksen koordinoinnista yhteistyössä Hitachi Energyn kanssa. Lue lisää Julkaistu: 04.09.2026 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa uuden K-Market-kiinteistön Espoon Haukilahteen WasaGroup toteuttaa Keskolle uuden liikekiinteistön Espoon Haukilahteen nykyisen K-Market-kiinteistön tilalle. WasaGroup on vastannut hankkeen kehityksestä, ja konserniin kuuluva WasaPlan Oy vastaa uuden kiinteistön suunnittelusta ja rakennuttajakonsultin tehtävistä. Rakennusurakoitsijana toimii Rakennustoimisto K. Tervo. Lue lisää Julkaistu: 18.08.2026 Ajankohtaista
Kalajoen satama-alueen kehittäminen etenee – WasaGroup ja Kalajoen kaupunki rakentavat pohjaa uusille investoinneille WasaGroup ja Kalajoen kaupunki ovat käynnistäneet yhteistyön Kalajoen satama-alueen kehittämiseksi. Yhteisenä tavoitteena on vahvistaa alueen vetovoimaa sekä luoda edellytyksiä uusille teollisille investoinneille, yritystoiminnalle ja työpaikoille. Lue lisää Julkaistu: 16.06.2026 AjankohtaistaKunnille