Lahden Holmaan rakentuu uusi liikekeskus – JYSK, Puuilo ja Rusta vahvistavat alueen tarjontaa

WasaGroup käynnistää uuden liikekiinteistön rakentamisen Lahden Holman kaupunginosaan. Noin 7 100 neliömetrin suuruiseen liikekeskukseen tulevat myymälät JYSKille, Puuilolle ja Rustalle. Kohde valmistuu syksyllä 2026 ja KVR-urakoitsijana toimii YIT. Hanke toteutetaan Wasa360-palvelumallilla.


Havainnekuva: WasaPlan Oy

Erinomainen sijainti kasvavalla Holman alueella

Liikekeskus rakentuu Holmaan vain noin neljän kilometrin päähän Lahden keskustasta. Alueella toimii ennestään useita päivittäis- ja erikoistavarakauppoja. Myös yliopisto ja ammattikorkeakoulu sijaitsevat alueen läheisyydessä.

Lahdentietä Holman ohi kulkee noin 20 000 ajoneuvoa päivittäin. Sijainti on erinomainen myös vapaa-ajan liikenteen kannalta, sillä Päijänteen rannoilla sijaitsee tuhansia vapaa-ajan asuntoja, joiden liikenne kulkee Holman kautta.

Tunnetut vuokralaiset vahvistavat alueen vetovoimaa

Kaikki kolme vuokralaista ovat tunnettuja valtakunnallisia ketjuja, jotka vahvistavat Holman asemaa merkittävänä vähittäiskaupan alueena Päijät-Hämeessä.

Kohteen suurin vuokralainen on Puuilo, jonka myymälä käsittää noin 3 000 neliömetriä. Puuilo on keskittynyt erityisesti tee-se-itse-, kodintarvike- ja lemmikkien ruokaan ja -tuotteisiin. Ketjulla on ennestään myymälä Lahden Renkomäessä.

Kodin sisustuksen ja sesonkituotteiden halpakauppaketju Rusta avaa 2 400 neliömetrin tavaratalon, jonka yhteyteen rakennetaan lisäksi 800 neliömetrin puutarhamyymälä. Ketjulla on Lahdessa ennestään yksi myymälä Kauppakadulla.

Kansainvälisen nukkumiseen, huonekaluihin ja sisustukseen erikoistuneen tanskalaisen perheyrityksen JYSKin myymälä kattaa noin 1 300 neliömetriä. JYSKillä on Päijät-Hämeessä entuudestaan myymälät Launeella, Paavolassa ja Nastolassa sekä joulukuussa avautuu Heinolan myymälä Sorvarintielle.

Laadukas kokonaisuus WasaGroupin Wasa360-mallilla

Hanke toteutetaan WasaGroupin Wasa360-palvelumallilla, jossa WasaGroup huolehtii kiinteistökehityshankkeen kaikista vaiheista aina tontin hankinnasta, rahoituksesta ja kiinteistön suunnittelusta rakennuttamiseen ja käytön aikaiseen kiinteistön ylläpitoon asti.

Hankkeen arkkitehti- ja pääsuunnittelusta sekä rakennuttamisesta vastaa WasaGroupiin kuuluva suunnittelutoimisto WasaPlan Oy. KVR-urakoitsijana toimii YIT.

Pitkäjänteistä yhteistyötä ja uutta kasvua Lahden seudulle

On mahtavaa päästä toteuttamaan Lahden seudulle moderni ja vetovoimainen liikekeskus, joka palvelee sekä alueen asukkaita että mökkiläisiä. Kiitämme Jyskiä, Puuiloa ja Rustaa luottamuksesta, on hienoa olla mukana tukemassa heidän kasvuaan. ”, sanoo WasaGroupin myyntijohtaja Leif Qvisén.

”Olen iloinen, että YIT valittiin Lahteen rakennettavan uuden liikekiinteistön urakoitsijaksi. Meillä on pitkäaikaista kokemusta juuri tämän tyyppisten rakennushankkeiden, liikekiinteistöjen sekä logistiikka- ja varastorakennusten toteuttamisesta”, kertoo Teollisuus ja rakentaminen -yksikön johtaja, Kari Löytynoja YIT:stä.

 

 

Yhteystiedot

Leif Qvisén
Myyntijohtaja
WasaGroup Oy
045 896 2013
leif.qvisen@wasagroup.fi

Marika Kasi-Kangasmaa
Hankekehityspäällikkö
WasaGroup Oy
040 576 3357
marika.kasi-kangasmaa@wasagroup.fi

Kari Löytynoja
Teollisuus ja rakentaminen -yksikön johtaja
YIT, Häme ja Kaakkois-Suomi
050 572 5209
kari.loytynoja@yit.fi

Ota meihin yhteyttä