Alanvaihtajana rakentamisen ja kiinteistöjen pariin päätynyt Henriikka Kontturi on tyytyväinen valintaansa – ajoittain hektinen ja liikkuva työ WasaGroupin kiinteistöpäällikkönä sopii hänelle täydellisesti. Henriikka Kontturi aloitti WasaGroupilla vuonna 2016, ja aluksi kiinteistöpäällikön tehtävänä oli pääasiassa silloisen rahastonhoitoyhtiön kiinteistökannan ylläpidon ja siihen liittyvien prosessien kehittäminen. ”Sen koommin tehtäväkenttä on kyllä laajentunut valtavasti! Nykyään voisi sanoa, että kuljemme kiinteistöjen matkassa koko niiden elinkaaren ajan eli hankekehitys- ja suunnitteluvaiheesta rakentamisen ja luovutuksen kautta aina käytön aikaiseen huoltoon ja ylläpitoon asti. Teemme tiivistä yhteistyötä nykyisen rahoituskumppanimme Tuohex Capital Oy:n kanssa, joka jatkaa ansiokkaasti WGF I-, II- ja III-rahastoja uudella kiinteistörahastolla,” Henriikka kertoo. ”Meille on tärkeää, että kiinteistöjen arvo säilyy ja että ne vastaavat käyttäjiensä tarpeisiin vielä vuosienkin päästä valmistumisesta, ja siksi niin tiloista kuin vuokralaisistakin halutaan pitää hyvää huolta,” hän jatkaa. WasaGroupilla kannustetaan uuden oppimiseen Henriikka työskenteli ensimmäisessä ammatissaan pieneläinhoitajana useamman vuoden ennen hyppäämistään toisenlaisiin kuvioihin rakennusalalle vuonna 2008. ”Työ on tietysti jo itsessään hyvin opettavaista, mutta olen jatkuvasti kehittänyt ammattitaitoani kouluttautumalla työn ohessa. Muutama vuosi sitten suoritin kiinteistöpäällikön tutkinnon ja seuraavaksi olisi tarkoitus syventää osaamistani kiinteistöjohtamisen puolelle. Minusta on hienoa, että WasaGroupilla kannustetaan opiskeluun – se auttaa työntekijöitä omien tavoitteidensa saavuttamisessa, mutta on myös yritykselle hyödyksi,” Henriikka sanoo. ”Kouluttautuminen on antanut konkreettisia työkaluja omaan arkeen, mutta olen erityisesti nauttinut keskusteluista kouluttajien ja samankaltaisissa tehtävissä työskentelevien opiskelijakollegoiden kanssa. Olen saanut paljon uusia näkökulmia omaan työhöni ja alkanut myös arvostaa WasaGroupin joustavia työskentelytapoja ja matalaa organisaatiota aivan uudella tavalla,” hän jatkaa. Työyhteisö auttaa jaksamaan Kiinteistöpäällikön päivät ovat erilaisia, eikä aina voi aamulla tietää, mitä päivä tuo tullessaan. Se sopii Henriikalle. Myös kohteiden sijainti eri puolella Suomea pitää työn mielekkäänä, vaikka ajokilometrejä saattaa ajoittain kertyä paljonkin. ”Työ on välillä hektistä ja vaatii venymistä, mutta joustavien työaikojen ansiosta elämä pysyy aika hyvin tasapainossa,” Henriikka sanoo.”” ”Sitä paitsi meillä on aivan mahtava työyhteisö, joka auttaa jaksamaan. Talon sisällä kaikki tuntevat toisensa, mikä madaltaa kynnystä kysyä apua. Teemme paljon yhteistyötä eri tiimien kanssa, eikä ongelmien kanssa tarvitse painia yksin,” hän toteaa. Jos työt joskus sattuisivat seuraamaan Henriikkaa kotiin, auttavat perheen kolme labradorinnoutajaa Henriikkaa vaihtamaan vapaalle. Aktiivinen koirien kanssa harrastaminen ja järjestötoiminta tarjoavat sopivasti muuta ajateltavaa. Kiinnostuitko uramahdollisuuksista WasaGroupissa? Ota rohkeasti yhteyttä tai jätä avoin hakemus. Yhteyshenkilösi Jenny Peräsarka Henkilöstöpäällikkö 050 321 1324 jenny.perasarka@wasagroup.fi
Juha Junior on hankekehityksen keskeinen tiimipelaaja Nuoresta iästään huolimatta Juha Rajamäki on yksi WasaGroupin pitkäaikaisimmista työntekijöistä. Ura WasaGroup-konsernissa on edennyt työmaalta hankekehitykseen. Lue lisää Julkaistu: 15.12.2021 Uratarinat
Hankekehityspäällikkö Marika nauttii vastuullisista ja laajoista kokonaisuuksista WasaGroupin hankekehityspäällikkö Marika Kasi-Kangasmaa huolehtii hankkeista alusta loppuun: "Hankekehityspäällikkönä pyrin aina olemaan tilanteen tasalla ja hahmottamaan kokonaisuuden”. Lue lisää Julkaistu: 16.09.2021 Uratarinat