Ylivieskan keskustan kupeessa sijaitsevalle Taanilan alueelle suunnitellaan uutta koulutuksen, liikunnan, kaupan ja palveluiden keskittymää. WasaGroup ja Ylivieskan kaupunki ovat solmineet kaksivuotisen kehittämissopimuksen, jonka avulla alueelle tavoitellaan uusia toimijoita. Taanila sijaitsee kahden valtatien risteyskohdassa, ja alueen vahvuutena onkin vilkkaat liikenneväylät, jotka tuovat kävijöitä alueelle läheltä ja kauempaakin. ”Taanilasta voi tulla portti Ylivieskaan, paikka, joka saa myös matkalaiset pysähtymään”, sanoo kaupunginjohtaja Maria Sorvisto. Hänen mukaansa Taanilaan on syntymässä kokonaan uusi kaupunginosa, sillä yhtenä sysäyksenä hankkeelle oli uuden koulun rakentaminen alueelle. Koulun ympäristöön rakennetaan mittava lähiliikunta-alue, mikä huomioidaan alueen palvelutarjonnan suunnittelussa. ”Taanila ei tule korvaamaan nykyistä tarjontaa, vaan tavoitteena on tuoda Ylivieskaan jotain uutta. Se pitää sisällään paitsi kauppaa ja palveluja myös toiminnan ja olemisen paikkoja”, kuvailevat Sorvisto ja WasaGroupin myyntijohtaja Petteri Saarinen hankkeen tavoitetta. ”WasaGroup on hyvä kumppani tämän tyyppiselle aluekehittämiselle.” -Maria Sorvisto, kaupunginjohtaja, Ylivieska Taanilaan tavoitellaan lähialueiden perheitä palvelevia lähitoimintoja. Hyvät palvelut ja erinomaiset liikuntamahdollisuudet houkuttelevat tulevaisuudessa alueelle myös lisää lapsiperheitä. Palveluiden lisääminen tuo alueelle lisää työpaikkoja. ”WasaGroup on hyvä kumppani tämän tyyppiselle aluekehittämiselle. WasaGroupin osaaminen ja aktiivinen toimiminen koko Suomessa sekä kumppaniverkosto ovat osoittautuneet hyväksi yhdistelmäksi hankkeen eteenpäin viemisessä”, kertoo Maria Sorvisto kehityshankkeen edistymisestä. Paikka tapahtumille ja viihtymiselle Tavoitteena on, että Taanila täydentää Ylivieskan palvelutarjontaa poiketen keskustan ja Savarin alueen tarjonnasta. Hankkeen tavoitteena on löytää Taanilaan toimijoita, jotka monipuolistaisivat ja vahvistaisivat Ylivieskan kaupallista rakennetta ja lisäävät palvelutarjontaa. Taanilasta voi kehittyä Ylivieskan tapahtumakeskus, johon saavutaan läheltä ja kaukaa, ja siellä voivat viihtyä niin paikkakuntalaiset kuin vierailijatkin. Taanilaa kehitetään kokonaisuutena ja alueelle lähdetään luomaan kokonaan omaa profiilia. Alueen rakentaminen voidaan toteuttaa vaiheittain. ”Ylivieskan jo valmiiksi vahva kaupallinen painoarvo on poikkeuksellinen kaupungin kokoluokkaan suhteutettuna. Sijainti antaa hyvät mahdollisuudet kehittää palveluiden ja kaupan palvelurakennetta edelleen”, sanoo Petteri Saarinen. Lisätietoja antavat: Petteri Saarinen, myyntijohtaja, WasaGroup Oy, p. 046 876 0310, petteri.saarinen@wasagroup.fi Maria Sorvisto, kaupunginjohtaja, Ylivieskan kaupunki, p. 044 429 4210, maria.sorvisto@ylivieska.fi
WasaGroup toteuttaa liiketilat Kouvolan Tervaskankaan kauppakeskittymään WasaGroup on tehnyt tonttivarauksen Kouvolan Anttilanpellon alueelta uuden liiketilan toteutusta varten Tervaskankaan kauppakeskittymään. Lue lisää Julkaistu: 21.04.2023 Ajankohtaista
VR nimeää rautateitä junamatkustamista suosivien yritysten mukaan – WasaGroupille oma nimetty rataosuus VR nimeää Suomen 6 000 kilometriä kattavaa reittiverkostoa niiden yritysten mukaan, jotka ovat sitoutuneet suosimaan työmatkustamisessa junaa. Nimeämisen tavoitteena on kannustaa yrityksiä päästöttömään työmatkustamiseen. Ahkerasti junamatkustusta käyttävälle WasaGroupille nimettiin Vaasa-Seinäjoki-rataosuus. Lue lisää Julkaistu: 30.03.2023 Ajankohtaista
Hollolan kuntakeskustan kehittämissuunnitelma on valmis – Hollola-talosta tulee kuntalaisten yhteinen olohuone Hollolan kuntakeskustan kehittämishankkeen ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen. Strateginen kehittämissuunnitelma esiteltiin Hollolan kunnanvaltuustolle torstaina 16. maaliskuuta. Valtuusto päättää hankkeen kaavoitusvaiheeseen siirtymisestä huhtikuussa. Lue lisää Julkaistu: 30.03.2023 Ajankohtaista
WasaGroup laajentaa rahoittajakumppanuuksiaan: Kuopion Neulamäen pelastusasemalle uusi omistaja WasaGroup sopi tammikuun lopussa merkittävästä kiinteistökaupasta, jolla Kuopioon rakenteilla oleva Neulamäen pelastusasema siirtyy valmistuttuaan pohjoismaisiin leasingratkaisuihin erikoistuneen Nordisk Rentingin omistukseen. Lue lisää Julkaistu: 15.03.2023 Ajankohtaista