WasaGroup Oy ja Business Kangasala Oy käynnistävät aluekehitysyhteistyön uuden Lamminrahkan kaupunginosan yritysalueella. WasaGroup yhdessä Business Kangasalan kanssa kehittävät uutta työpaikka- ja liikealuetta Lamminrahkan alueella. Lamminrahkan yritysalue käsittää 9,5 hehtaaria valtatie 12:n varrella Kangasalla Tampereen rajan tuntumassa. WasaGroup Oy:lle on varattu kaksi tonttia Kangasalan kaupungilta, joissa rakennusoikeutta on yhteensä yli 30 000 neliötä. Alueelle on suunniteltu toimisto- ja liiketiloja, ravintola-, hoiva- sekä terveyspalveluita. ”Kangasalan kaupungilla on hyvät visiot yritysalueen kehittämiseen ja uskomme vahvasti, että yhteistyössä löydämme toimivat ratkaisut menestyvälle yritystoiminnalle uudella Lamminrahkan alueella”, kertoo hankkeesta myyntipäällikkö Anna-Lena Back WasaGroup Oy:stä. ”Lamminrahka on upea tulevaisuuden yritys- ja työpaikka-alue. WasaGroupin kanssa solmitulla yhteistyöllä pyrimme saamaan alueelle laadukasta ja näyttävää toimitilarakentamista. Kaava sallii kortteleihin monimuotoisen yritysrakenteen, joustavat ja muuntautumiskykyiset toimitilat ja työntekijöille löytyvät läheltä joukkoliikenteen, kaupan ja vapaa-ajan palvelut ”, kertoo toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara Business Kangasala Oy:stä. Aluekehityshankkeissa WasaGroup osallistuu kunnan elinvoimaisuuden kehittämiseen. Kehitysyhteistyön tarkoituksena on ideoida uusia yritysalueen toimintoja ja selvittää paikallisten tai valtakunnallisten toimijoiden tarpeita ja kiinnostusta sijoittua uudelle yritysalueelle. WasaGroupin ydinosaaminen on hankkeiden ja toimijoiden saattaminen yhteen kannattavalla tavalla, ja kunnille on tärkeää saada uusia toimijoita paikkakunnalle. Kehitystyön tuloksena syntyvät hankkeet WasaGroup toteuttaa Wasa360-konseptin avulla, jolloin WasaGroup toimii hankkeiden suunnittelijana, rahoittajana ja rakennuttajana. Wasa360-konseptissa yrityksille toteutetaan tarpeita vastaavat tilat vuokramallilla, jolloin WasaGroup jää valmiin kiinteistön omistajaksi toimien vuokranantajana varsinaiselle toimijalle. Lisätietoja antavat: WasaGroup Oy, myyntipäällikkö Anna-Lena Back, puh. 050 403 6440 Business Kangasala Oy, toimitusjohtaja Päivi Kuusivaara, puh. 044 430 9246
WasaGroup menestyi Oikotien Vastuullinen työpaikka 2023 -kilpailussa WasaGroup sijoittui pk-yritysten kilpailusarjassa upeasti viidenneksi. Henkilöstön vastuullisuuskokemuksen kokonaisarvosana oli 4.14. Lue lisää Julkaistu: 27.11.2023 AjankohtaistaVastuullisuus
Seinäjoelle avataan Dogman and friends -myymälä lokakuussa – uudet liiketilat toteutettiin Wasa360-palvelumallilla Ruotsalainen lemmikkieläinten ruokaan ja tuotteisiin erikoistunut tukku- ja vähittäiskauppaketju Dogman avaa neljännen myymälänsä Suomessa Seinäjoen Päivölässä, piakkoin valmistuvaan liikekeskukseen. Liikekeskus on WasaGroupin rakennuttama. Lue lisää Julkaistu: 29.09.2023 Ajankohtaista
WasaGroup rakennuttaa Starkille uuden toimipisteen Helsingin Konalaan Rakentamisen ja remontoinnin tuotteita, palveluita sekä materiaaleja tarjoava valtakunnallisesti toimiva Stark Suomi laajentaa toimintaansa uudella toimipisteellä Helsingin Konalaan Vihdintien varteen. Uudet liiketilat toteutetaan Wasa360-palvelumallilla. Lue lisää Julkaistu: 29.09.2023 Ajankohtaista
Hööks avaa ovensa Hämeenlinnassa marraskuussa Skandinaavian johtava hevostarvikevähittäiskauppaketju avaa yhdeksännen liikkeensä Suomessa, Hämeenlinnan Tiiriössä, WasaGroupin rakennuttamassa liikekeskuksessa. Lue lisää Julkaistu: 18.09.2023 Ajankohtaista