Yrityksille avautuu monia mahdollisuuksia Hämeenkyrön uusilla yritysalueilla, jotka suunnitellaan uuden Hämeenkyrönväylän varrelle. Suunnitteilla olevat kolme uutta aluetta rakennetaan valtatie 3:n uuden reitin liittymäkohtiin, jolloin yhteydet niin etelän kuin pohjoisenkin suuntaan ovat erinomaiset. ”Pystymme kaavoittamaan tarvittaessa isojakin tontteja. Yrityksillä on juuri nyt erinomainen tilaisuus päästä vaikuttamaan alueiden muodostumiseen”, kertoo toimitusjohtaja Markus Pikka Hämeenkyrön Yrityspalveluista. Hän kertoo, että Tippavaarassa laajennetaan olemassa olevaa kaupallista keskittymää. Alue tarjoaa palvelualan yrityksille ja kaupallisille toimijoille mahdollisuuden yritystoimintaan ja runsaaseen asiakasvirtaan yhden Suomen vilkkaimmin liikennöidyn valtatien varressa. Hyvät liittymäjärjestelyt tulevat takaamaan palveluiden hyvän saavutettavuuden. Täysin uusi Hanhijärven teollisuusalue tarjoaa sijaintinsa ja kokonsa puolesta loistavat puitteet paljon tilaa vaativalle liiketoiminnalle, kuten teollisuus- ja logistiikka-alan toimijoille. Erinomaisen sijaintinsa puolesta alue on optimaalinen paikka suurille maantiekuljetuksille: Tampereelle on vain 20 minuutin ajomatka. ”Olemme iloisia siitä, että uudet alueet ovat jo herättäneet kiinnostusta erilaisten yritysten suunnasta. Hämeenkyröön suunnittellut erityyppiset yritysalueet auttavat yrityksiä löytämään itselleen parhaan mahdollisen sijainnin. Pidän tätä yhtenä tämän hankkeen vahvuuksista”, sanoo myyntipäällikkö Anna-Lena Back WasaGroupista. Hän kertoo, että aluekehityshankkeissa WasaGroup ideoi yhteistyössä kunnan kanssa uusien yritysalueiden toimintoja ja samalla selvitetään paikallisten tai valtakunnallisten toimijoiden tarpeita sekä kiinnostusta uusien alueiden tuomista mahdollisuuksista. Kehitystyön tuloksena syntyvät hankkeet voidaan toteuttaa Wasa360-konseptin avulla, jolloin WasaGroup toimii hankkeiden suunnittelijana, rahoittajana ja rakennuttajana, mutta itse rakentaminen toteutetaan yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Wasa360-konseptissa uudet kohteet toteutetaan avaimet käteen -periaatteella WGF III -rahastolle, joka toimii vuokranantajana varsinaiselle toimijalle. Hämeenkyrössä suunnitteilla olevat kolme uutta aluetta, Tippavaara, Hanhijärvi ja Heiska, tarjoavat hyvän sijainnin ansioista monia vaihtoehtoja esimerkiksi kaupan- ja ravintola-alan, logistiikan, teollisuuden ja tuotannon, sekä liikunta- ja hyvinvointialan toimijoille. Lisätietoja antavat: WasaGroup Oy, myyntipäällikkö Anna-Lena Back, puh. 050 403 6440 Hämeenkyrön Yrityspalvelut Oy, toimitusjohtaja Markus Pikka, puh. 050 310 0331
Prisma Properties AB WasaGroupin investorikumppaniksi Ylivieskan liikekeskushankkeeseen WasaGroup on aloittanut sijoittajayhteistyön ruotsalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Prisma Properties AB:n kanssa. Prisma Properties toimii sijoittajana Ylivieskan Taanilan alueelle rakennettavassa liikekeskuksessa. Lue lisää Julkaistu: 02.07.2025 Ajankohtaista
Johdon assistentti Helsinkiin – tule osaksi WasaGroupin kasvutarinaa! Etsimme nyt johdon assistenttia vahvistamaan joukkojamme Helsingin toimistollemme. Tehtävässä pääset työskentelemään lähellä johtoa ja toimitusjohtajaa, vaikuttamaan organisaation arjen sujuvuuteen ja osallistumaan monipuolisesti eri toimintoihin aina sisäisestä viestinnästä tapahtumajärjestelyihin. Oletko sinä se aikaansaava ja järjestelmällinen tekijä, joka saa langat pysymään käsissään kiireenkin keskellä? Lue lisää Julkaistu: 16.06.2025 Ajankohtaista
WasaGroup jatkaa Vikbyn teollisuusalueen kehittämistä Hitachi Energyn alihankintaverkostolle ja palveluille WasaGroup sai syksyllä päätökseen Hitachi Energyn uuden tuotanto- ja teknologiakeskuksen A-vaiheen kehitystyön Mustasaaren Vikbyssä. Nyt WasaGroup jatkaa teollisuusalueen kehittämistä Hitachi Energyn alihankintakumppaneille ja muuntajatehtaan toimintaa tukeville palveluille. Lue lisää Julkaistu: 02.06.2025 Ajankohtaista
Uusi Onninen Express Seinäjoelle – asiakaslähtöistä suunnittelua ja sujuvaa yhteistyötä Heinäkuussa 2025 Seinäjoen Kapernaumin alueella avataan upouusi Onninen Express -myymälä, joka tuo mukanaan paitsi uudistetut ja modernit tilat, myös laajentuneen tuotevalikoiman. Uudet tilat toteutettiin WasaGroupin Wasa360-palvelumallilla. Lue lisää Julkaistu: 27.05.2025 Ajankohtaista