WasaGroup mukana logistiikkakeskuksen suunnittelussa

WasaGroup on mukana aiesopimuksessa toteuttaa logistiikkakeskus Viitasaarelle. Logistiikkakeskuksen alustava suunnittelu- ja taustatyö on käynnistetty, minkä myötä arvioidaan hankkeen toiminnalliset ja taloudelliset mahdollisuudet.

”Kaupungin kehittämisyhtiö Witas on tehnyt erinomaista taustatyötä, ja olemme saaneet kasaan vahvan sekä osaavan joukon toimijoita. Hankkeessa on mukana niin logistiikkakeskuksen käyttäjä- kuin toteutuspuolenkin asiantuntijoita, joten on realistista lähteä tutkimaan logistiikkakeskuksen toteuttamista Viitasaarelle”, kertoo WasaGroup Oy:n myyntijohtaja Petteri Saarinen.

Hankkeen muita osapuolia ovat Viitasaaren kaupunki, Wiitaseudun Yrityspalvelu Oy, Schenker Oy, Skarta Energy Oy, Pisla Oy ja Kaskipuu Oy.

Ota meihin yhteyttä

Yleiskatsaus

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Piwik Pro, Google Analytics 4 ja HubSpot -työkaluja kerätäkseen nimetöntä tietoa sivuston käytöstä,, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Lisäksi seuraamme digitaalisen markkinoinnin toimivuutta evästeiden avulla. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.