Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme rauhallista joulua sekä menestystä vuodelle 2022! WasaGroupin kuluva vuosi päättyy positiiviseen vireeseen. Vaiheikkaan ja koronan varjostaman vuoden päätteeksi markkinoilla on havaittavissa positiivista liikettä ja odotukset vuodelle 2022 ovat hyvät. WasaGroupille vuosi 2021 oli muutosten vuosi, sillä uuden toimitusjohtajan ja johtoryhmän myötä on yrityksen sisällä tapahtunut paljon ja kehitystyö tulee jatkumaan ensi vuonna. Seuraavat kehitysaskeleet näkyvät vahvasti myös ulospäin jo alkuvuoden aikana. Tänä vuonna joulumuistamisiin tarkoitetuilla varoilla WasaGroup-konserni on tukenut Tukikummit-säätiön toimintaa lasten ja nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Toivotamme kaikille asiakkaillemme ja yhteistyökumppaneillemme rauhallista joulua sekä menestystä vuodelle 2022!
WasaGroup toteuttaa Autoklinikalle uudet toimitilat myös Kouvolaan Wasa360-palvelumallilla WasaGroupin pitkäaikainen yhteistyö Autoklinikan kanssa jatkuu. Suomen johtavalle autokorjaamoketjulle valmistuu uudet liiketilat Kouvolaan, Kuusaantien varteen, Kauppakeskus Veturin välittömään läheisyyteen alkukeväällä 2026. Uuden liiketilan koko on n. 1 500 m². Lue lisää Julkaistu: 10.12.2025 Ajankohtaista
Lahden Holmaan rakentuu uusi liikekeskus – JYSK, Puuilo ja Rusta vahvistavat alueen tarjontaa WasaGroup käynnistää uuden liikekiinteistön rakentamisen Lahden Holman kaupunginosaan. Noin 7 100 neliömetrin suuruiseen liikekeskukseen tulevat myymälät JYSKille, Puuilolle ja Rustalle. Kohde valmistuu syksyllä 2026 ja KVR-urakoitsijana toimii YIT. Hanke toteutetaan Wasa360-palvelumallilla. Lue lisää Julkaistu: 30.10.2025 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa Autoklinikalle uudet liiketilat Nurmijärvelle Wasa360-palvelumallilla WasaGroupin pitkäaikainen yhteistyö Autoklinikan kanssa jatkuu. Suomen johtavalle autokorjaamoketjulle valmistuu uudet liiketilat Nurmijärvelle Ilvesvuoren alueelle alkukeväällä 2026. Uuden liiketilan koko on n. 1 500 m². Lue lisää Julkaistu: 07.08.2025 Ajankohtaista
Prisma Properties AB WasaGroupin investorikumppaniksi Ylivieskan liikekeskushankkeeseen WasaGroup on aloittanut sijoittajayhteistyön ruotsalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Prisma Properties AB:n kanssa. Prisma Properties toimii sijoittajana Ylivieskan Taanilan alueelle rakennettavassa liikekeskuksessa. Lue lisää Julkaistu: 02.07.2025 Ajankohtaista