Uusi talousjohtaja aloittaa tehtävässään 15.2.2021. Miikka Ylikangas on nimitetty WasaGroup-konsernin talousjohtajaksi 15.2.2021 alkaen. Miikka siirtyy WasaGroupiin JTK Power -konsernin talousjohtajan paikalta. Hän on aiemmin työskennellyt myös mm. Hydroline-konsernin talousjohtajana ja Puolan maajohtajana sekä tilintarkastustehtävissä Ernst&Youngissa. ”Saamme Miikkasta monipuolisen talousjohtamisen ammattilaisen, jolla on myös hyvä liiketoimintajohtamisen osaaminen. Olen siitä hyvin iloinen, ja myös vahva kokemus pk-yrityksestä on meille tärkeää”, iloitsee WasaGroupin hallituksen puheenjohtaja Ari Tyynismaa. ”Siirryn WasaGroupiin odottavaisin ja innokkain mielin. Konsernin toimintamalli on erittäin mielenkiintoinen, ja näen siinä valtavan kasvupotentiaalin”, Miikka Ylikangas toteaa. WasaGroup-konsernin nykyinen talousjohtaja Mari Kytöharju siirtyy uusiin haasteisiin Citec-konserniin.
Hööks avaa ovensa Hämeenlinnassa marraskuussa Skandinaavian johtava hevostarvikevähittäiskauppaketju avaa yhdeksännen liikkeensä Suomessa, Hämeenlinnan Tiiriössä, WasaGroupin rakennuttamassa liikekeskuksessa. Lue lisää Julkaistu: 18.09.2023 Ajankohtaista
Autoklinikka avasi uusissa tiloissa Lohjalla Autoklinikka on Suomen johtava lasi- ja vahinkokorjaamo, jonka 60 toimipisteessä korjataan noin 70 000 autoa vuosittain. Nyt Autoklinikka palvelee asiakkaitaan myös Lohjalla, missä uudet toimitilat otettiin käyttöön toukokuussa 2023. Lue lisää Julkaistu: 11.08.2023 Ajankohtaista
Tuusulaan rakennettavalle Peltokaaren päiväkodille uusi omistaja WasaGroup sopi kesäkuun lopussa kiinteistöyhtiön osakkeiden kaupasta, jolla Tuusulaan rakenteilla oleva Peltokaaren päiväkoti siirtyy Hoivatilat Oyj:n omistukseen valmistuttuaan. Lue lisää Julkaistu: 31.07.2023 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa liiketilat Kouvolan Tervaskankaan kauppakeskittymään WasaGroup on tehnyt tonttivarauksen Kouvolan Anttilanpellon alueelta uuden liiketilan toteutusta varten Tervaskankaan kauppakeskittymään. Lue lisää Julkaistu: 21.04.2023 Ajankohtaista