WasaGroupin Wasa360-konseptilla rakennuttama kampusrakennus on valmistunut Jyväskylän Tähtiniemessä. Uusissa tiloissa tulee toimimaan Alkio-opisto ja Humanistinen ammattikorkeakoulu. Alkio-opisto ja Humanistinen ammattikorkeakoulu (Humak) aloittavat toimintansa uusissa tiloissa tammikuussa 2021. Uusi yksikerroksisen 1 200 neliön puurakennus tarjoaa viihtyisät tilat opiskelijoille upeissa Päijänteen rantamaisemissa. Uuden kampusrakennuksen myötä Tähtiniemessä opiskelee noin 500 opiskelijaa. Tilojen käyttäjät olivat tiiviisti mukana hankkeen suunnitteluvaiheessa ja tarvittavilta osin projektin aikanakin. Näin toteutettiin juuri käyttäjien toimintaan parhaiten soveltuvat tilat. Itse rakentaminen toiminnassa olevalle kampusalueelle sujui hyvin häiritsemättä opiston normaalia arkea. Hanke valmistui etuajassa, joten tilojen tuuletukseen, kalustukseen ja sisustukseen on jäänyt hyvin aikaa. Lopputulokseen ollaan erittäin tyytyväisiä: ”Rakennuksen ulkoasu muistuttaa sataman ympäristön muita uusia rakennuksia. Ympäröivän luonnon elementit; vesi, valo ja metsä ovat aistittavissa rakennuksen sisälläkin. Odotamme innolla rakennuksen käyttöönottoa”, toteavat Alkio-opiston rehtori Jaana Laitila ja Humakin toimitusjohtaja Jukka Määttä. Toteutettu ainutlaatuisella Wasa360-konseptilla Uusi kampusrakennus toteutettiin WasaGroupin ainutlaatuisella Wasa360-konseptilla. Wasa360-konseptissa kiinteistökehittäjä ja rakennuttaja WasaGroup vastaa kokonaisuudessaan koko kiinteistöhankkeen kehittämisestä, suunnittelusta, projektinjohdosta sekä toteutuksesta ja WGF-kiinteistörahasto kohteen rahoituksesta ja vuokraamisesta. Kohteen suunnittelusta on vastannut WasaPlan Oy ja rakennusurakoitsijana kohteessa toimi RPP Rakennus Oy. Tähtiniemeen syntymässä merkittävä koulutuskeskittymä Tähtiniemen alue omaa erittäin merkittävän kasvupotentiaalin. Kehittämisen vauhdittamiseksi laaditaan parhaillaan Master plania, joka valmistuu helmikuun 2021 loppuun mennessä. Suunnitelman tavoitteena on muodostaa alueesta tulevaisuudessa yksi Keski-Suomen ja Jyvässeudun vetovoimaisista palvelukeskittymistä oppimisen, matkailun, vapaa-ajan ja asumisen saralla. Samalla vahvistetaan Korpilahden, Jyvässeudun ja Keski-Suomen matkailutarjontaa ja tavoitetaan uusia asiakkaita. Hyvä sijainti, saavutettavuus, eloisa luonto, Päijänteen vesistö ja kulttuurimaisema luovat kehitystyölle hyvän pohjan. Tavoitteena on toteuttaa Tähtiniemen alueelle ympärivuotinen, aktiivinen kampusalue, johon on yhdistynyt kestävän kehityksen mukaisia hyvinvoinnin, matkailun ja muun liiketoiminnan mukaisia toimintoja. Yhteyshenkilösi Tommi Heikkinen Hankejohtaja WasaGroup Oy 040 056 4718 tommi.heikkinen@wasagroup.fi
Prisma Properties AB WasaGroupin investorikumppaniksi Ylivieskan liikekeskushankkeeseen WasaGroup on aloittanut sijoittajayhteistyön ruotsalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Prisma Properties AB:n kanssa. Prisma Properties toimii sijoittajana Ylivieskan Taanilan alueelle rakennettavassa liikekeskuksessa. Lue lisää Julkaistu: 02.07.2025 Ajankohtaista
Johdon assistentti Helsinkiin – tule osaksi WasaGroupin kasvutarinaa! Etsimme nyt johdon assistenttia vahvistamaan joukkojamme Helsingin toimistollemme. Tehtävässä pääset työskentelemään lähellä johtoa ja toimitusjohtajaa, vaikuttamaan organisaation arjen sujuvuuteen ja osallistumaan monipuolisesti eri toimintoihin aina sisäisestä viestinnästä tapahtumajärjestelyihin. Oletko sinä se aikaansaava ja järjestelmällinen tekijä, joka saa langat pysymään käsissään kiireenkin keskellä? Lue lisää Julkaistu: 16.06.2025 Ajankohtaista
WasaGroup jatkaa Vikbyn teollisuusalueen kehittämistä Hitachi Energyn alihankintaverkostolle ja palveluille WasaGroup sai syksyllä päätökseen Hitachi Energyn uuden tuotanto- ja teknologiakeskuksen A-vaiheen kehitystyön Mustasaaren Vikbyssä. Nyt WasaGroup jatkaa teollisuusalueen kehittämistä Hitachi Energyn alihankintakumppaneille ja muuntajatehtaan toimintaa tukeville palveluille. Lue lisää Julkaistu: 02.06.2025 Ajankohtaista
Uusi Onninen Express Seinäjoelle – asiakaslähtöistä suunnittelua ja sujuvaa yhteistyötä Heinäkuussa 2025 Seinäjoen Kapernaumin alueella avataan upouusi Onninen Express -myymälä, joka tuo mukanaan paitsi uudistetut ja modernit tilat, myös laajentuneen tuotevalikoiman. Uudet tilat toteutettiin WasaGroupin Wasa360-palvelumallilla. Lue lisää Julkaistu: 27.05.2025 Ajankohtaista