Johan Malm siirtyy WasaGroupin toimitusjohtajaksi Ruotsista ABB:n HVDC Solutionsin varatoimitusjohtajan tehtävästä, jossa hänellä on ollut globaali vastuu miljardien eurojen liiketoiminnasta. Pääomistajat Ari Tyynismaa ja Jani Peräsarka jatkavat edelleen konsernin palveluksessa. Johan Malm on koulutukseltaan rakennustekniikan diplomi-insinööri, ja hän on tehnyt mittavan työuran yrittäjänä, Wärtsilä Finland Oyssä ja ABB:lla Ruotsissa projektiliiketoiminnan kehittäjänä ja johtajana. Malm on vastannut teollisuuden palveluksessa projektiliiketoiminnan prosessien kehittämisestä sekä johtanut satojen miljoonien eurojen projektiliiketoimintoja ensin Wärtsilä Finland Oy:ssä ja tuoreimpana ABB Ab:ssä Ruotsissa. ”Johan Malmilla on mittava johtajakokemus ihmisten johtamisesta, organisaatioiden johtamisesta sekä prosessien ja projektien johtamisesta. Se on juuri sitä, mitä kasvava WasaGroup-konserni juuri nyt tarvitsee kasvunsa tueksi”, sanoo WasaGroupin konsernijohtaja Ari Tyynismaa. Johan Malm on vastannut Wärtsilässä avaimet käteen -käteen periaatteella toteutettavien voimalaitosprojektien teknillisten ratkaisujen kehittämisestä sekä toimitusprojektien johtamisesta. Malm on toiminut myös Mercuri Internationalilssa projektihallinnan kouluttajana kansainvälisille projektiyrityksille. Johan Malm on toiminut yrittäjänä 2001-2006 kasvattaen projektinhallintaan liittyviä palveluita tuottavan konsulttiyrityksen kahden hengen yrityksestä yli 50 ammattilaisen yritykseksi. Malmin johdolla yrityksen liikevaihto kasvoi kannattavasti vuosittain 20-50 %. Yrittäjäuran jälkeen Johan Malm on työskennellyt johtajana Wärtsilä Finlandissa eri liiketoiminnoissa vuodesta 2006, kunnes siirtyi ABB:lle Ruotsiin vuonna 2016 johtamaan globaalia HVDC liiketoimintaa, jonka liiketoiminta on miljardeja dollareita. Työssään hän on vastannut HVDC-organisaation hallinnoinnista ja kehittämisestä koko arvoketjussa tarjouspyyntövaiheesta ja hankkeen suunnittelusta projektitoimituksen loppuunsaattamiseen. Johan Malmilla on uransa alkuvuosilta käytännön työkokemusta myös niin rakennustyömaalta kuin rakennesuunnittelijan tehtävistä. ”On hienoa palata teollisuuden tuotantoprosessien kehittämisestä ja johtamisesta rakennusalalle yritykseen, jossa aidosti tavoitellaan rakennusteollisuuden toimintatapojen ja prosessien kokonaisvaltaista kehittämistä aivan uudelle tasolle”, Johan Malm sanoo. WasaGroupin ainutlaatuinen Wasa360-toimintamalli WasaGroup-konsernin ainutlaatuinen toimintamalli, nimeltään Wasa360, perustuu rakennus- ja kiinteistösijoitusalan arvoketjun järjestämiseen kokonaan uudella tavalla. Wasa360-toimintamallissa kiinteistösijoitukseen liittyvät tahot ja koko kiinteistösijoituksen elinkaaren vaativa osaaminen on nivottu yhteen sen sijaan, että se olisi alalle tyypilliseen tapaan pirstaloitunut ja siiloutunut eri toimijoiden kesken. Wasa360-toimintamallissa WasaGroup-konserni toteuttaa koko kiinteistöhankkeen alusta loppuun saakka. WasaGroupin osaaminen kattaa koko kiinteistösijoituksen elinkaaren hankekehityksestä, vuokraneuvotteluista, suunnitteluun, toteutukseen ja ylläpitoon sekä kiinteistösijoituksen rahoitukseen ja kiinteistöjen myyntiin. Lisäksi Wasa360-toimintamalliin on nivottu yhteen ainutlaatuisella tavalla myös investorit ja sijoittajat, kun hankkeista vastaa WasaGroupin hallinnoimat WGF-rahastot. Wasa360-toimintamalli on ainutlaatuinen myös siksi, että sen avulla WasaGroup kykenee ratkaisemaan kiinteistöhankkeissa eri tahojen ristiriitaiset tavoitteet. Wasa360-toimintamalli on tapa täyttää vuokralaisen tavoitteet laadukkaista ja edullisista toimitiloista, sijoittajien tavoitteet hyvästä tuotosta sijoitukselle sekä tuotanto-organisaation kustannuspaineet. ”WasaGroupissa yritetään tehdä jotain toisin ja järkevästi. Arvoketju on mietitty uudenlaiseksi – se on valtavan innostavaa! On hienoa päästä mukaan kehittämään ja tehostamaan prosesseja, joiden avulla ollaan muuttamassa koko rakennus- ja kiinteistöalaa. Tartun toimitusjohtajan tehtävään motivoituneena ja innostuneena”, sanoo Johan Malm. Wasa360-toimintamallin taustalla oleva toiminta on nimenomaan avaimet käteen -tyylistä tuotannollista projektiliiketoimintaa, johon yhdistyvät saumattomasti toteutettavien tilojen vuokraus ja investoinnit rahoittavat sijoittajat WGF-kiinteistörahastojen kautta. ”Johanin kokemus ja tausta on oivallinen yhdistelmä mittavien ja monipuolisten tuotannollisten projektien kehittämistä sekä ihmisten ja prosessien johtamista. Uskon, että Johanin kokemus teollisuuden projektiliiketoiminnasta on mahtava lisä WasaGroupin uraauurtavaan toimintamalliin”, Tyynismaa sanoo. WasaGroup-konsernin kasvu jatkuu WasaGroup-konserni on kasvanut puolessa vuosikymmenessä noin 10-15 miljoonan euron liikevaihtoa tekevästä paikallisesta rakennusliikkeestä lähes 70 miljoonan euron liikevaihdon valtakunnalliseksi monialaiseksi konserniksi. Kasvu on näkynyt konsernin työntekijöiden määrän lisäksi myös osaajien koulutustasossa ja monipuolistumisessa. WasaGroup on nykyään valtakunnallinen hankekehittäjä ja rakennuttaja, jonka palveluksessa työskentelee yli 10 hankekehittäjää ja rakennuttajaa. WasaGroupin suunnittelutoimisto WasaPlan on Suomen laaja-alaisimpia suunnittelutoimistoja, kun sen palvelut kattavat 17 suunnittelijan voimin arkkitehtisuunnittelun, rakennesuunnittelun, LVI-suunnittelun ja sähkösuunnittelun. WasaGroupissa toimii myös varainhoitoyksikkö, joka vastaa niin WGF-kiinteistökehitysrahastojen hoidosta kuin WGF-rahastojen toteuttamien kiinteistöjen ylläpidosta ja vuokralaisista. ”WasaGroupin toimistolla työskenteli kuusi vuotta sitten reilut 10 rakentamisen ammattilaista. Nyt toimistollamme työskentelee yli 60 insinööriä, ekonomia, rakentajaa, rakennuttajaa, eri alojen suunnittelijaa, varainhoitajaa sekä muita rakennus- ja kiinteistöalan ammattilaista. Merkittävästi kasvanut työntekijämäärä ja heidän korkea osaamisensa saa Johanista motivoivan johtajan, joka tukee henkilöstömme kehitystä ja osaamista sekä huolehtii monipuolisten prosessiemme toimivuudesta ja tehokkuudesta”, sanoo WasaGroupin henkilöstöpäällikkö Jenny Peräsarka. WasaGroupin liiketoiminnasta valtaosa on muualla kuin Vaasan seudulla. WasaGroupilla onkin nykyään toimipiste myös Helsingissä. Valtaosa työntekijöistä työskentelee kuitenkin Vaasan pääkonttorissa, josta käsin johdetaan ympäri Suomen toteutettavia kiinteistöhankkeita sekä kiinteistösijoitus- ja rahastotoimintaa. ”WasaGroup kehittää ja rakentaa nykyään koko Suomea. Merkittävä osuus koko toiminnan lisäarvosta syntyy Vaasassa. Vaasalaisella osaamisella tehdään ihmeitä myös niin rakennusalalla kuin kiinteistösijoitusalalla”, Tyynismaa sanoo ylpeänä. Konsernin nykyinen johto jatkaa konsernin palveluksessa WasaGroupin pääomistajat Ari Tyynismaa ja Jani Peräsarka jatkavat toimitusjohtajanimityksen jälkeenkin WasaGroup-konsernin palveluksessa. Johan Malm keskittyy toimitusjohtajana organisaation, prosessien, liiketoimintojen ja WasaGroupin ammattilaisten johtamiseen ja kehittämiseen. ”WasaGroupin monialaisten toimintojen ja prosessien täytyy olla tehokkaita, jotta toiminta on skaalattavissa tavoiteltuun liikevaihtotasoon. Olen saanut WasaGroupista ja sen toiminnasta valtavan hyvää palautetta, mikä sai minut tuntemaan ylpeyttä WasaGroupista. Tartun toimitusjohtajan tehtävään erittäin motivoituneena ja innostuneena”, sanoo Johan Malm. Ari Tyynismaa työskentelee jatkossa enemmän asiakasrajapinnassa uusien kehityshankkeiden parissa sekä WasaGroupin liiketoiminnan kasvua tukevien kumppanuuksien ja verkostojen rakentamiseen. ”WasaGroupilla on yli 100 ammattilaista Vaasassa, ja paikallisten kumppaneiden verkosto mukaan lukien olemme Suomen rakennus- ja kiinteistösijoitusalan laaja-alaisin ja monipuolisin toimija, jolla on kyky toimia tehokkaasti kiinteistökehittäjänä ja rakennuttajana koko Suomen alueella”, Tyynismaa sanoo. Jani Peräsarka keskittyy jatkossa erityisesti kiinteistösijoitustoimintoihin sekä WGF-kiinteistökehitysrahastojen toiminnan kehittämiseen. Peräsarka vastaa WGF-rahastojen sijoittajien hankinnasta ja sijoittajasuhteista. ”Äskettäin WGF-rahastot myivät noin 30 miljoonan euron kiinteistösalkun ruotsalaiselle pörssilistatulle kiinteistösijoittajalle. WGF-kiinteistökehitysrahastot ovat lunastaneet paikkansa kiinteistösijoitusmarkkinoilla niin hyvän tuottonsa kuin kiinteistösijoitusmarkkinoille tuottamiensa kiinteistöjen osalta. WGF-rahastoilla on kaikki edellytykset ottaa seuraava askel Suomen kiinteistösijoitusmarkkinassa”, Jani Peräsarka sanoo. Johan Malm aloittaa työt viimeistään maaliskuun alussa 2019 operatiivisena johtajana, minkä jälkeen hänet nimitetään siirtymävaiheen jälkeen virallisesti toimitusjohtajaksi. Tavoitteena olla Suomen paras WasaGroup-konsernin visiona olla Suomen paras raaka-aineen tuottaja Suomen kiinteistösijoitusmarkkinoilla. Visionsa toteuttamiseksi WasaGroup-konserni tavoittelee toiminnallaan 100-120 miljoonan euron vuotuista liikevaihtoa. ”Näimme Johan Malmissa määrätietoisen tiimipelaajan, joka haluaa itseltään ja muilta jatkuvaa parantamista. Uskomme vahvasti, että Johan on juuri oikeanlainen johtaja WasaGroup-konserniin ottaessamme seuraavaa kasvuaskelta”, Ari Tyynismaa ja Jani Peräsarka sanovat.
Tuusulaan elokuussa valmistunut Peltokaaren päiväkoti siirtyi Hoivatilat Oyj:n omistukseen WasaGroup on tehnyt kiinteistöyhtiön osakkeiden kaupat Hoivatilat Oyj:n kanssa Peltokaaren päiväkodista. Lue lisää Julkaistu: 30.09.2024 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa Wasa360-konseptilla Onniselle uuden myymälän Seinäjoelle Seinäjoella avautuu uusi Onninen Express -myymälä kesällä 2025. WasaGroup vastaa hankkeesta kokonaisuudessaan Wasa360-palvelumallilla. Investorina hankkeessa toimii Tyynismaa Capital Oy kanssasijoittajineen. Lue lisää Julkaistu: 20.09.2024 Ajankohtaista
Kivikiilan toimitilakeskukseen Vaasan Kivihakaan valmistuu uusia toimitiloja Vuokralaiset pääsevät käynnistämään toimintansa alkuvuodesta uusissa tiloissa Kivikiilassa. Kivihakaan muuttavat Etra Megacenter, Tools ja Grolls sekä Pohjanmaan Metsänhoitoyhdistys. Lue lisää Julkaistu: 17.09.2024 Ajankohtaista
Hollolan keskuskorttelien suunnittelu etenee Hollolan kunta ja WasaGroup Oy solmivat toukokuussa 2022 kumppanuussopimuksen Hollolan kuntakeskustan kehittämiseksi. Työn tavoitteena on ollut kuntakeskustan elinvoiman kasvattaminen ja yksityisten palvelujen lisääminen keskustan alueella. Lue lisää Julkaistu: 10.09.2024 Ajankohtaista