Liikuntasaliin mahtuu täysimittainen salibandykenttä sekä futsal-, koripallo-, sulkapallo-, käsipallo- ja lentopallokentät.

Kamppailulajien sekä voimailun tilat on sijoitettu liikuntasalin päätyyn, lisäksi toisessa kerroksessa sijaitseva juoksusuora ja hyppykuoppa palvelevat yleisurheilijoita. Katsomotiloissa on yhteensä istumapaikat noin 500:lle katsojalle. Toisessa kerroksessa sijaitsevat myös toimitsijatilat sekä tekniset tilat.

Tilat ovat monikäyttöiset, sillä esimerkiksi kahvila- ja infotiski toimii myös lipunmyyntipisteenä palvellen kaikkia eri rakennuksen toimintoja. Kahviosta myös aukeaa näkymä halliin suurista ikkunoista ja siirtoseinällä avautuva verryttelytila palvelee tapahtumissa lisäaulatilana.

Halli toteutettiin KVR-urakkana siten, että toteuttajaorganisaationa toimi WasaGroup Oy:n ja Rakennustoimisto Aresa Oy:n muodostama työyhteenliittymä. Hallin suunnittelusta vastasi WasaPlan Oy ja varsinaisen rakentamisen toteutti Rakennustoimisto Aresa Oy.

Hallin olosuhteet on huolella yhdessä Limingan kunnan kanssa suunniteltu vastaamaan lajiliittojen vaatimuksia ja käyttäjien toiveita.

Sijainti

Liminka

Koko

2900 m²

Vuosi

2021

Asiakas

Limingan kunta

Kiinnostuitko tästä kohteesta?

Ota meihin yhteyttä