Odotettu arki alkoi WasaGroupin toteuttamissa uusissa päiväkodeissa Vaasassa ja Nokialla Päiväkoti Verkanappulat Oy:n kaksi uusinta päiväkotia valmistuivat Vaasan Länsiniittyyn ja Nokian Harjuniittyyn vuoden 2022 lopussa ja heti vuodenvaihteen jälkeen ne toivottivat niin henkilökunnan kuin lapsiryhmätkin tervetulleeksi viihtyisiin tiloihinsa. Molempien hankkeiden toteutuksesta vastasi WasaGroup Oy ja pääurakoitsijana toimi WasaCon Oy. Lue lisää Julkaistu: 01.03.2023 Ajankohtaista
WasaGroup järjestää Twitter Chatin 28.2. jääurheilun pelastamiseksi Luistelua on pidetty lähes suomalaisten kansalaistaitona. Lasten ja nuorten luistelutaidot ovat kuitenkin viime vuosina heikentyneet, eikä moni lapsi osaa enää luistella. Talvien lämmetessä etenkin etelässä tarvittaisiin lisää hallitilaa, sillä nykyisellään jääaikoja ei riitä edes luistelulajien harrastajille, saati sunnuntailuistelijoille. Lue lisää Julkaistu: 15.02.2023 Ajankohtaista
WasaGroup-konserni on valittu Tuusulan Peltokaaren päiväkodin toteuttajaksi WasaGroup-konserni on voittanut Pohjois-Tuusulaan rakennettavan Peltokaaren päiväkodin kilpailutuksen. Jokelan keskustan tuntumaan nousevan päiväkodin rakentaminen alkaa elokuussa 2023, ja toiminta on tarkoitus käynnistää jo seuraavan vuoden elokuussa. Lue lisää Julkaistu: 10.02.2023 Ajankohtaista
WasaGroup auttaa ruotsalaisketjuja ankkuroitumaan Suomeen: uutta liiketilaa Seinäjoelle ja Hämeenlinnaan Seinäjoen Päivölän ja Hämeenlinnan Tiiriön alueelle ryhdytään pian rakentamaan uusia liiketiloja Suomeen rantautuvalle ruotsalaiselle Jula-ketjulle. Samoihin tiloihin asettuu myös muita vähittäiskaupan toimijoita. WasaGroup auttaa kauppaketjuja löytämään juuri oikeat liikepaikat Suomesta. Lue lisää Julkaistu: 18.01.2023 Ajankohtaista
Työyhteisökyselystä kaikilla mittareilla edellistä vuotta paremmat tulokset WasaGroupin työyhteisökyselyyn viime vuodelta vastasi 90 prosenttia henkilöstöstä. Sekä vastausten määrä että tulokset kyselyn kaikilla osa-alueilla nousivat edellisvuodesta. Erityisen tyytyväisiä oltiin omaan ja esihenkilötyöhön. Lue lisää Julkaistu: 18.01.2023 Ajankohtaista
Toimitilat vaivattomasti Wasa360-palvelumallilla WasaGroupin kehittämä Wasa360-palvelumalli tarjoaa ratkaisun yritysten ja julkisen sektorin toimitilatarpeisiin. Wasa360-palvelumallissa asiakkaalle räätälöidään vuokratilat avaimet käteen -toimituksena, jolloin asiakkaan velvollisuudeksi jää vain vuokran maksaminen. Lue lisää Julkaistu: 16.01.2023 Ajankohtaista
Autoklinikan uudet toimitilat rakentuvat Lahteen ja Lohjalle Autoklinikka ja WasaGroup jatkavat yhteistyötään kahden uuden toimitilahankkeen myötä. Lahdessa Launeen kauppakeskittymään rakentuvat tilat valmistuvat helmikuussa 2023 ja Lohjan Tynninharjun alueella uusi korjaamo avataan hieman myöhemmin keväällä. Lue lisää Julkaistu: 20.12.2022 Ajankohtaista
SSO ja WasaGroup suunnittelevat Lohjalle kauan kaivattua hotellia Suur-Seudun Osuuskauppa SSO ja WasaGroup Oy suunnittelevat Lohjan sydämeen paikallisten ja matkustavien ihmisten paljon toivomaa hotellia, joka toteutuessaan kasvattaisi alueen majoituskapasiteetti merkittävästi. Lue lisää Julkaistu: 13.12.2022 Ajankohtaista
Hankekehitysinsinööri metsästää parhaita sijainteja ja hankeaihioita Ilona Anttila ja Niclas Andersson ovat ehtineet työskennellä hankekehitysinsinööreinä WasaGroupilla vuoden 2022 tammikuusta alkaen tehtävänään etsiä asiakkaan liiketoiminnalle sopivia sijainteja ja luoda kehitettäviä hankeaihioita. Työ on monipuolista ja sosiaalista, sillä yhdistettäviä langanpäitä on useita. Lue lisää Julkaistu: 12.12.2022 AjankohtaistaUratarinat
Teemme lahjoituksen Pelastakaa lapset ry:n joulukeräykseen Tänä vuonna joululahjoituksemme menee Pelastakaa lapset ry:n joulukeräykseen. Kerätyillä varoilla autetaan vähävaraisia perheitä kotimaassa. Lue lisää Julkaistu: 12.12.2022 Ajankohtaista