WasaGroup sopi kesäkuun lopussa kiinteistöyhtiön osakkeiden kaupasta, jolla Tuusulaan rakenteilla oleva Peltokaaren päiväkoti siirtyy Hoivatilat Oyj:n omistukseen valmistuttuaan. Peltokaaren päiväkoti toteutetaan Wasa360-palvelumallilla. WasaGroup-konserni vastaa hankkeen kehityksestä, suunnittelusta, rakennuttamisesta ja rakentamisesta. Tuusulan kunnan tilapalvelut vuokraa rakennuksen Hoivatiloilta 20 vuodeksi varhaiskasvatuksen käyttöön, ja kunnalla on mahdollisuus jatkaa tiloissa vuokralaisena myös tämän jälkeen. Kunta vastaa varhaiskasvatuksen palvelun tuottamisesta ja ruokapalvelusta. ”Olemme erittäin tyytyväisiä, että löysimme Peltokaaren päiväkodille ammattimaisen ja maineikkaan omistajan, joka pystyy jatkamaan WasaGroupin aloittamaa yhteistyötä Tuusulan kunnan kanssa, kun kohde on valmistunut. Yhteistyö Hoivatilojen kanssa on ollut erityisen mieluisaa, olemme löytäneet yhteisen sävelen asioiden ratkaisemisessa. Odotamme innolla hankkeen eteenpäin viemistä yhdessä”, kertoo WasaGroupin toimitusjohtaja Timo Pahkala. ”Hoivatiloille tarjoutui mahdollisuus toimia Tuusulan Peltokaaren päiväkodin pitkäaikaisena ja vastuullisena kiinteistönomistajana, mikä sopii yrityksemme strategiaan. Hoivatilat on toiminut pitkään kuntien kumppanina kehittäen, omistaen ja ylläpitäen päiväkoti-, koulu- ja hoivakotikiinteistöjä. Olemme tyytyväisiä saadessamme laajentaa yhteistyötämme Tuusulan kunnan kanssa tämän hankkeen myötä”, kertoo Hoivatilojen asiakkuusjohtaja Jussi Vikman. ”Yhteistyö WasaGroupin kanssa on niin ikään sujunut tähän asti erittäin hyvin, Tuusulaan on valmistumassa turvalliset ja laadukkaat päiväkotitilat alueen lapsille”, Vikman täydentää. Päiväkodin rakennustyöt käynnistyvät elokuussa. Tietoa kohteesta Kiinteistö Oy Peltokaaren Päiväkoti (3335638-8) Osoite: Lillynkuja 2, Tuusula Paikat: 126 lapselle Rakennuksen hyötyala: 1 092 m² Tontin koko: 7 099 m² Käyttöönotto: 8/2024 Päiväkodin on suunnitellut rakennusarkkitehti Minna Iisakka WasaPlan Oy:stä. Päiväkodin rakentaa WasaCon Oy. Työpäällikkönä toimii Veljo Kärbo. Lue aiheesta lisää Tuusulan kunnan verkkosivuilta. Yhteyshenkilösi Timo Pahkala Toimitusjohtaja, osakas WasaGroup Oy 050 361 4664 timo.pahkala@wasagroup.fi
Janne Luhtamäki on aloittanut retail-hankkeiden hankekehityspäällikkönä WasaGroupilla Janne Luhtamäki (Ins. AMK) on aloittanut 2.3.2026 hankekehityspäällikkönä WasaGroupilla. Janne vastaa erityisesti retail-kehityshankkeista yhteistyössä Nordikan kanssa, ja hänen osaamisensa vahvistaa WasaGroupin kykyä viedä merkittäviä kaupan alojen kehityshankkeita eteenpäin ympäri Suomen. Lue lisää Julkaistu: 03.03.2026 Ajankohtaista
Ylivieskan Taanilaan lisää liiketilaa: WasaGroup jatkaa alueen kehittämistä uusilla liikekeskuksilla WasaGroup jatkaa pitkäjänteistä kehitystyötään Taanilan kaupallisella alueella yhdessä Ylivieskan kaupungin kanssa. Alueelle rakennettava K-Citymarketin ja Rustan liikekeskuksen rakennustyöt etenevät suunnitellusti, työmaa on hyvässä vauhdissa ja valmistuminen on aikataulutettu syksylle 2026. Alueelle on kehitteillä uusia liikerakennuksia. Lue lisää Julkaistu: 02.02.2026 Ajankohtaista
Nordika ja WasaGroup perustavat joint venture -rakenteen tavoitteenaan kehittää big box retail -hankkeita ympäri Suomea WasaGroupin ja Nordikan perustama joint venture -rakenne alkaa kehittämään big box retail -kiinteistösalkkua. WasaGroup toimii yhteisrakenteessa hankekehittäjänä ja Nordika pääoman tuojana. Lue lisää Julkaistu: 28.01.2026 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa Autoklinikalle uudet toimitilat myös Kouvolaan Wasa360-palvelumallilla WasaGroupin pitkäaikainen yhteistyö Autoklinikan kanssa jatkuu. Suomen johtavalle autokorjaamoketjulle valmistuu uudet liiketilat Kouvolaan, Kuusaantien varteen, Kauppakeskus Veturin välittömään läheisyyteen alkukeväällä 2026. Uuden liiketilan koko on n. 1 500 m². Lue lisää Julkaistu: 10.12.2025 Ajankohtaista