Limingan uusi urheiluhalli, Krankka-areena, on valmistunut ja otettiin käyttöön elokuun alussa. Olosuhteet harrastamiselle ovat Limingassa nyt huippuluokkaa. Halliin toteutettiin monipuoliset tilat eri lajeille. Kokonaispinta-alaltaan 2900 m²:n urheiluhallin liikuntasaliin mahtuu täysimittainen salibandykenttä sekä futsal-, koripallo-, sulkapallo-, käsipallo- ja lentopallokentät. Kamppailulajien sekä voimailun tilat on sijoitettu liikuntasalin päätyyn, lisäksi toisessa kerroksessa sijaitseva juoksusuora ja hyppykuoppa palvelevat yleisurheilijoita. Katsomotiloissa on yhteensä istumapaikat noin 500:lle katsojalle. Toisessa kerroksessa sijaitsevat myös toimitsijatilat sekä tekniset tilat. Halli toteutettiin KVR-urakkana siten, että toteuttajaorganisaationa toimi WasaGroup Oy:n ja Rakennustoimisto Aresa Oy:n muodostama työyhteenliittymä. Hallin suunnittelusta vastasi WasaPlan Oy ja varsinaisen rakentamisen toteutti Rakennustoimisto Aresa Oy. Hallin olosuhteet on huolella yhdessä Limingan kunnan kanssa suunniteltu vastaamaan lajiliittojen vaatimuksia ja käyttäjien toiveita. Limingan kunta on tyytyväinen rakennushankkeen yhteistyöhön. Hankkeen aikana näki, että myös urakoitsijalla oli halu tehdä olosuhteiltaan erinomainen liikuntatila. Tilat ovat monikäyttöiset, sillä esimerkiksi kahvila- ja infotiski toimii myös lipunmyyntipisteenä palvellen kaikkia eri rakennuksen toimintoja. Kahviosta myös aukeaa näkymä halliin suurista ikkunoista ja siirtoseinällä avautuva verryttelytila palvelee tapahtumissa lisäaulatilana. Kahvio- ja aulatiloissa on mahdollista järjestää myös yksityistilaisuuksia. Lisäksi kahviosta löytyvät popup-työskentelypisteet, joita voivat hyödyntää vaikka esimerkiksi harrastavia lapsiaan odottelevat vanhemmat. Halliin on toteutettu hyvä esitysjärjestelmä palvelemaan koulunkäyttöä ja erilaisia ottelutilanteita. Lisätietoja antavat: Janne Laamanen, liikuntapalvelupäällikkö, Limingan kunta, p. 040 358 6345, janne.laamanen@liminka.fi Matti Haajamo, rakennuttajapäällikkö, WasaGroup Oy, p. 046 922 7683, matti.haajamo@wasagroup.fi
WasaGroup toteuttaa Autoklinikalle uudet liiketilat Nurmijärvelle Wasa360-palvelumallilla WasaGroupin pitkäaikainen yhteistyö Autoklinikan kanssa jatkuu. Suomen johtavalle autokorjaamoketjulle valmistuu uudet liiketilat Nurmijärvelle Ilvesvuoren alueelle alkukeväällä 2026. Uuden liiketilan koko on n. 1 500 m². Lue lisää Julkaistu: 07.08.2025 Ajankohtaista
Prisma Properties AB WasaGroupin investorikumppaniksi Ylivieskan liikekeskushankkeeseen WasaGroup on aloittanut sijoittajayhteistyön ruotsalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Prisma Properties AB:n kanssa. Prisma Properties toimii sijoittajana Ylivieskan Taanilan alueelle rakennettavassa liikekeskuksessa. Lue lisää Julkaistu: 02.07.2025 Ajankohtaista
Johdon assistentti Helsinkiin – tule osaksi WasaGroupin kasvutarinaa! Etsimme nyt johdon assistenttia vahvistamaan joukkojamme Helsingin toimistollemme. Tehtävässä pääset työskentelemään lähellä johtoa ja toimitusjohtajaa, vaikuttamaan organisaation arjen sujuvuuteen ja osallistumaan monipuolisesti eri toimintoihin aina sisäisestä viestinnästä tapahtumajärjestelyihin. Oletko sinä se aikaansaava ja järjestelmällinen tekijä, joka saa langat pysymään käsissään kiireenkin keskellä? Lue lisää Julkaistu: 16.06.2025 Ajankohtaista
WasaGroup jatkaa Vikbyn teollisuusalueen kehittämistä Hitachi Energyn alihankintaverkostolle ja palveluille WasaGroup sai syksyllä päätökseen Hitachi Energyn uuden tuotanto- ja teknologiakeskuksen A-vaiheen kehitystyön Mustasaaren Vikbyssä. Nyt WasaGroup jatkaa teollisuusalueen kehittämistä Hitachi Energyn alihankintakumppaneille ja muuntajatehtaan toimintaa tukeville palveluille. Lue lisää Julkaistu: 02.06.2025 Ajankohtaista