WasaGroup Oy ja Pieksämäen kaupunki allekirjoittivat sopimuksen uuden urheiluhallin rakentamisesta Hiekanpään liikuntapalvelujen alueelle. Ainutlaatuisella Wasa360-konseptilla toteutettava hanke mahdollistaa nykyaikaisten liikuntatilojen toteuttamisen käyttöoikeusmallin avulla, jolloin kaupungin ei tarvitse sitoa pääomia hankkeeseen toteutus- tai ylläpitovaiheessa. Pieksämäen kaupunginjohtaja Ulla Nykänen on tyytyväinen WasaGroupin kanssa tehtyyn sopimukseen, sillä sen ansiosta kaupungin koululaiset saavat käyttöönsä nykyaikaiset liikuntatilat. Uuden 3600 m²:n hallin käyttöaste tulee olemaan korkea, sillä päivisin urheiluhallin liikuntasalit ovat koululaisten käytössä ja iltaisin tiloissa on mahdollista toteuttaa harraste- ja urheiluseuratoimintaa. Urheiluhallissa tulee toimimaan myös yksityinen kuntosali, joka monipuolistaa hallin palvelutarjontaa. WasaGroupin myyntijohtaja Tommi Heikkinen on tyytyväinen kaupungin kanssa tehtyyn yhteistyöhön ja myös siihen, että hanke saatiin käyntiin vallitsevassa haastavassa toimintaympäristössä. Tommi Heikkinen kertoo, että hallin palvelutarjontaa kehitetään yhdessä Bola Liikunta- ja hyvinvointikeskus Oy:n kanssa ja sinne ideoidaan myös aivan uusia toimintoja, joista tiedotetaan myöhemmin. ”Tavoitteena on tehdä uudesta urheiluhallista kaupunkilaisia monipuolisesti palveleva liikunta- ja kohtaamispaikka”, sanoo toimitusjohtaja Aki Lindroos Bola Liikunta- ja hyvinvointikeskus Oy:stä. WasaGroup aloittaa urheiluhallin suunnittelun ja rakennuttamisen välittömästi ja tavoitteena on, että halli valmistuu kesällä 2021. Hallin rakennusurakoitsijaksi pyritään valitsemaan alueellinen toimija. WasaGroup on suomalainen yksityisessä omistuksessa oleva kiinteistö- ja rakennusalan konserni. WasaGroup-konsernin toimialat kattavat kaikki kiinteistösijoittajan, kiinteistön omistajan ja rakentajan tarvitsemat palvelut. Wasa360-konseptissa WasaGroup vastaa kiinteistökehittäjänä ja rakennuttajana kokonaisuudessaan kiinteistöhankkeen suunnittelusta sekä toteutuksesta ja WGF-kiinteistörahasto kohteen rahoituksesta ja vuokraamisesta. Vuokranantajana valmiissa kohteessa toimii WGF II -kiinteistörahasto. Yhteyshenkilösi Tommi Heikkinen Hankejohtaja WasaGroup Oy 040 056 4718 tommi.heikkinen@wasagroup.fi
One Park Tampereen verkkosivut on avattu – tutustu uuden ajan kaupalliseen kokonaisuuteen Tampereen Lahdesjärvelle suunniteltavan One Parkin kehitys etenee. Hankkeelle on nyt avattu omat verkkosivut, joilla pääsee tutustumaan One Parkin konseptiin, sijaintiin ja tuleviin liiketilamahdollisuuksiin. Lue lisää Julkaistu: 09.09.2026 Ajankohtaista
WasaGroupin ja Hitachi Energyn strateginen kumppanuus tuottaa tulosta: Vikbyn palvelukeskus on hankekehityksen taidonnäyte Hitachi Energy rakentaa uuden yli tuhannen neliömetrin palvelukeskuksen Hitachi Energy Parkin yhteyteen Mustasaaren Vikbyhyn. WasaGroup on vastannut hankkeen kehittämisestä, vuokralaisten hankinnasta sekä toteutuksen koordinoinnista yhteistyössä Hitachi Energyn kanssa. Lue lisää Julkaistu: 04.09.2026 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa uuden K-Market-kiinteistön Espoon Haukilahteen WasaGroup toteuttaa Keskolle uuden liikekiinteistön Espoon Haukilahteen nykyisen K-Market-kiinteistön tilalle. WasaGroup on vastannut hankkeen kehityksestä, ja konserniin kuuluva WasaPlan Oy vastaa uuden kiinteistön suunnittelusta ja rakennuttajakonsultin tehtävistä. Rakennusurakoitsijana toimii Rakennustoimisto K. Tervo. Lue lisää Julkaistu: 18.08.2026 Ajankohtaista
Kalajoen satama-alueen kehittäminen etenee – WasaGroup ja Kalajoen kaupunki rakentavat pohjaa uusille investoinneille WasaGroup ja Kalajoen kaupunki ovat käynnistäneet yhteistyön Kalajoen satama-alueen kehittämiseksi. Yhteisenä tavoitteena on vahvistaa alueen vetovoimaa sekä luoda edellytyksiä uusille teollisille investoinneille, yritystoiminnalle ja työpaikoille. Lue lisää Julkaistu: 16.06.2026 AjankohtaistaKunnille