Lapuan Alangon alueen uudella ostoskeskusalueella vietettiin Tokmanni-tavaratalon, K-Supermarketin ja K-Raudan harjannostajaisia 5.10.2017. Lapuan Alangon alueen uudella ostoskeskusalueella vietettiin Tokmanni-tavaratalon, K-Supermarketin ja K-Raudan harjannostajaisia 5.10.2017. Alangon alueen uusien liikekeskuksien rakennustyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti ja tilojen avajaisia vietetään alkuvuodesta 2018. Lapualle Alangon alueelle nousee liikekeskus, josta ulkomyymälöineen 5 800 neliötä tulee K-Raudan käyttöön, 2 200 neliötä K-Supermarketin käyttöön ja 2 500 neliötä Tokmannin käyttöön. Autopaikkoja pihalle tulee yhteensä noin 350 kappaletta. Alangon alue sijaitsee vilkkaiden liikenneväylien varrella aivan Lapuan keskustan tuntumassa, joten alueen näkyvyys ja saavutettavauus ovat erinomaiset koko Lapuan talousalueen asiakkaille. Rakentuva kokonaisuus parantaa alueen palvelurakennettä merkittävästi. ”Haluan kiittää Lapuan kaupunkia ja WasaGroupia hyvästä yhteistyöstä. Pitkän etsimisen ja suunnittelun jälkeen löysimme hankkeelle hyvän yhteistyökumppanin ja paikan. Tavoitteena meillä on, että avajaisia vietetään alkuvuodesta”, K-ryhmän Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen sanoo. Alueelle on rakennusoikeutta yhteensä noin 10.000 neliötä. WasaGroup Oy neuvottelee edelleen myös muiden toimijoiden kanssa loppujenkin rakennusoikeuksien rakentamisesta. Seuraava rakentamisvaihe on tarkoitus käynnistää syksyn 2017 aikana. Vaiheeseen 2 toteutetaan tiloja palveluiden tuottajille sekä erikoiskaupalle, tilat ovat lähtökohtaisesti yksikkökooltaan pienempiä kuin vaiheessa yksi. Wasa360-tuotantoa Alangon alueen liikekeskittymä on toteutettu Wasa360-konseptin mukaisesti. Alangon alueen rakennuttajana WasaGroup Oy on vastannut suunnittelun ohjauksesta ja rakennustöiden valvonnasta. Tilojen arkkitehti-, rakenne- ja LVI-suunnittelusta on vastannut suunnittelutoimisto WasaPlan Oy. Rakennustyömaan pääurakoitsijana on toiminut Purtonor Oy. Uusien rakennettavien liikerakennuksien rahoittajana ja tilojen vuokraajan toimii WasaGroup Funds Oy:n hallinoima WasaGroup Fund III-kiinteistökehitysrahasto. Ainutlaatuinen Wasa360-konsepti Ainutlaatuinen Wasa360-konseptimme kautta tuotamme itse kaikki asiakkaamme tarvitsemat kiinteistökehityspalvelut. Toimimme kokonaisvaltaisena pavelukumppanina ja suunnittelemme sekä tuotamme tilat asiakkan toiveiden ja käyttötarkoituksen ehdolla. Huolehdimme kiinteistöhankkeet alusta loppuun, tontin hankinnasta valmiin kiinteistön ylläpitoon saakka.
Janne Luhtamäki on aloittanut retail-hankkeiden hankekehityspäällikkönä WasaGroupilla Janne Luhtamäki (Ins. AMK) on aloittanut 2.3.2026 hankekehityspäällikkönä WasaGroupilla. Janne vastaa erityisesti retail-kehityshankkeista yhteistyössä Nordikan kanssa, ja hänen osaamisensa vahvistaa WasaGroupin kykyä viedä merkittäviä kaupan alojen kehityshankkeita eteenpäin ympäri Suomen. Lue lisää Julkaistu: 03.03.2026 Ajankohtaista
Ylivieskan Taanilaan lisää liiketilaa: WasaGroup jatkaa alueen kehittämistä uusilla liikekeskuksilla WasaGroup jatkaa pitkäjänteistä kehitystyötään Taanilan kaupallisella alueella yhdessä Ylivieskan kaupungin kanssa. Alueelle rakennettava K-Citymarketin ja Rustan liikekeskuksen rakennustyöt etenevät suunnitellusti, työmaa on hyvässä vauhdissa ja valmistuminen on aikataulutettu syksylle 2026. Alueelle on kehitteillä uusia liikerakennuksia. Lue lisää Julkaistu: 02.02.2026 Ajankohtaista
Nordika ja WasaGroup perustavat joint venture -rakenteen tavoitteenaan kehittää big box retail -hankkeita ympäri Suomea WasaGroupin ja Nordikan perustama joint venture -rakenne alkaa kehittämään big box retail -kiinteistösalkkua. WasaGroup toimii yhteisrakenteessa hankekehittäjänä ja Nordika pääoman tuojana. Lue lisää Julkaistu: 28.01.2026 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa Autoklinikalle uudet toimitilat myös Kouvolaan Wasa360-palvelumallilla WasaGroupin pitkäaikainen yhteistyö Autoklinikan kanssa jatkuu. Suomen johtavalle autokorjaamoketjulle valmistuu uudet liiketilat Kouvolaan, Kuusaantien varteen, Kauppakeskus Veturin välittömään läheisyyteen alkukeväällä 2026. Uuden liiketilan koko on n. 1 500 m². Lue lisää Julkaistu: 10.12.2025 Ajankohtaista