Lapuan Alangon alueen liiketilat harjakorkeudessa

Lapuan Alangon alueen uudella ostoskeskusalueella vietettiin Tokmanni-tavaratalon, K-Supermarketin ja K-Raudan harjannostajaisia 5.10.2017.

Lapuan Alangon alueen uudella ostoskeskusalueella vietettiin Tokmanni-tavaratalon, K-Supermarketin ja K-Raudan harjannostajaisia 5.10.2017. Alangon alueen uusien liikekeskuksien rakennustyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaisesti ja tilojen avajaisia vietetään alkuvuodesta 2018.

Lapualle Alangon alueelle nousee liikekeskus, josta ulkomyymälöineen 5 800 neliötä tulee K-Raudan käyttöön, 2 200 neliötä K-Supermarketin käyttöön ja 2 500 neliötä Tokmannin käyttöön. Autopaikkoja pihalle tulee yhteensä noin 350 kappaletta.

Alangon alue sijaitsee vilkkaiden liikenneväylien varrella aivan Lapuan keskustan tuntumassa, joten alueen näkyvyys ja saavutettavauus ovat erinomaiset koko Lapuan talousalueen asiakkaille. Rakentuva kokonaisuus parantaa alueen palvelurakennettä merkittävästi.

”Haluan kiittää Lapuan kaupunkia ja WasaGroupia hyvästä yhteistyöstä. Pitkän etsimisen ja suunnittelun jälkeen löysimme hankkeelle hyvän yhteistyökumppanin ja paikan. Tavoitteena meillä on, että avajaisia vietetään alkuvuodesta”, K-ryhmän Länsi-Suomen aluejohtaja Jari Alanen sanoo.

Alueelle on rakennusoikeutta yhteensä noin 10.000 neliötä. WasaGroup Oy neuvottelee edelleen myös muiden toimijoiden kanssa loppujenkin rakennusoikeuksien rakentamisesta. Seuraava rakentamisvaihe on tarkoitus käynnistää syksyn 2017 aikana. Vaiheeseen 2 toteutetaan tiloja palveluiden tuottajille sekä erikoiskaupalle, tilat ovat lähtökohtaisesti yksikkökooltaan pienempiä kuin vaiheessa yksi.

Wasa360-tuotantoa

Alangon alueen liikekeskittymä on toteutettu Wasa360-konseptin mukaisesti. Alangon alueen rakennuttajana WasaGroup Oy on vastannut suunnittelun ohjauksesta ja rakennustöiden valvonnasta. Tilojen arkkitehti-, rakenne- ja LVI-suunnittelusta on vastannut suunnittelutoimisto WasaPlan Oy. Rakennustyömaan pääurakoitsijana on toiminut Purtonor Oy.

Uusien rakennettavien liikerakennuksien rahoittajana ja tilojen vuokraajan toimii WasaGroup Funds Oy:n hallinoima WasaGroup Fund III-kiinteistökehitysrahasto.

Ainutlaatuinen Wasa360-konsepti

Ainutlaatuinen Wasa360-konseptimme kautta tuotamme itse kaikki asiakkaamme tarvitsemat kiinteistökehityspalvelut.

Toimimme kokonaisvaltaisena pavelukumppanina ja suunnittelemme sekä tuotamme tilat asiakkan toiveiden ja käyttötarkoituksen ehdolla. Huolehdimme kiinteistöhankkeet alusta loppuun, tontin hankinnasta valmiin kiinteistön ylläpitoon saakka.

Ota meihin yhteyttä