VR nimeää Suomen 6 000 kilometriä kattavaa reittiverkostoa niiden yritysten mukaan, jotka ovat sitoutuneet suosimaan työmatkustamisessa junaa. Nimeämisen tavoitteena on kannustaa yrityksiä päästöttömään työmatkustamiseen. Ahkerasti junamatkustusta käyttävälle WasaGroupille nimettiin Vaasa-Seinäjoki-rataosuus. Jokainen meistä on joskus kulkenut merkkihenkilön mukaan nimettyä tietä pitkin, oli kyseessä sitten tuttu Mannerheimintie tai Suomen ensimmäinen naispuolisen yritysjohtajan Bertha Pauligin mukaan nimetty katu. Tähän saakka nimeäminen on ollut tapana vain auto- ja kävelyteiden osalta. Jatkossa myös rautateillä voi olla omat nimet. Uudella tavalla edelläkävijäyritysten on mahdollista saada ansaitsemaansa tunnustusta. “Meillä on koko Suomen kattava rautatieverkosto, joka mahdollistaa maanlaajuisen päästöttömän liikkumisen. Teiden nimeäminen on ikiaikainen tapa jakaa tunnustusta ansioituneille henkilöille ja ryhmille. Rautateiden nimeäminen kestävää kehitystä edistävien yritysten mukaan on perinteelle luonteva jatkumo”, VR:n kaukoliikennejohtaja Piia Tyynilä sanoo. Ensimmäiset nimetyt rautatiet julkistettiin tänään torstaina 30.3.2023. WasaGroupille nimettiin Vaasa-Seinäjoki-rataosuus. ”Olemme jo vuosia kannustaneet henkilöstöä suosimaan junamatkustusta työmatkoilla. Juna on nopea, helppo, turvallinen ja ekologinen valinta, ja myös työnteko onnistuu junassa kätevästi. On hienoa saada rataverkostosta meille nimetty rataosuus!” toteaa WasaGroupin henkilöstöpäällikkö Jenny Peräsarka. “VR:n junilla tehdyistä matkoista 95 % on täysin hiilineutraaleja ja loput 5 % kompensoituja. Kompensoimme osan matkoista, koska kiskobussit ja Kolarin yöjunat kulkevat reiteillä, joita ei ole sähköistetty. Junalla matkustaminen on usein edullisempi ja työntekijän kannalta mukava ratkaisu, kun matkustamisajan voi käyttää tehokkaasti työntekoon tai rentoutumiseen esimerkiksi ravintolavaunussa kahvitellen”, Tyynilä jatkaa. Noin 6 000 kilometrin mittaisessa rautatieverkostossa riittää nimeämistä, ja VR aikookin julkistaa uusia nimeämisiä jo lähiviikkoina. Lue lisää aiheesta kampanjasivustolta. Lisätietoja: Sussa Vanhanen Markkinointi ja viestintä WasaGroup Oy 040 7426 128 sussa.vanhanen@wasagroup.fi Taru Sarkkinen Markkinointituottaja VR-Yhtymä Oyj Matkustajaliikenne 050 328 4335 taru.sarkkinen@vr.fi
WasaGroup toteuttaa Autoklinikalle uudet toimitilat myös Kouvolaan Wasa360-palvelumallilla WasaGroupin pitkäaikainen yhteistyö Autoklinikan kanssa jatkuu. Suomen johtavalle autokorjaamoketjulle valmistuu uudet liiketilat Kouvolaan, Kuusaantien varteen, Kauppakeskus Veturin välittömään läheisyyteen alkukeväällä 2026. Uuden liiketilan koko on n. 1 500 m². Lue lisää Julkaistu: 10.12.2025 Ajankohtaista
Lahden Holmaan rakentuu uusi liikekeskus – JYSK, Puuilo ja Rusta vahvistavat alueen tarjontaa WasaGroup käynnistää uuden liikekiinteistön rakentamisen Lahden Holman kaupunginosaan. Noin 7 100 neliömetrin suuruiseen liikekeskukseen tulevat myymälät JYSKille, Puuilolle ja Rustalle. Kohde valmistuu syksyllä 2026 ja KVR-urakoitsijana toimii YIT. Hanke toteutetaan Wasa360-palvelumallilla. Lue lisää Julkaistu: 30.10.2025 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa Autoklinikalle uudet liiketilat Nurmijärvelle Wasa360-palvelumallilla WasaGroupin pitkäaikainen yhteistyö Autoklinikan kanssa jatkuu. Suomen johtavalle autokorjaamoketjulle valmistuu uudet liiketilat Nurmijärvelle Ilvesvuoren alueelle alkukeväällä 2026. Uuden liiketilan koko on n. 1 500 m². Lue lisää Julkaistu: 07.08.2025 Ajankohtaista
Prisma Properties AB WasaGroupin investorikumppaniksi Ylivieskan liikekeskushankkeeseen WasaGroup on aloittanut sijoittajayhteistyön ruotsalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Prisma Properties AB:n kanssa. Prisma Properties toimii sijoittajana Ylivieskan Taanilan alueelle rakennettavassa liikekeskuksessa. Lue lisää Julkaistu: 02.07.2025 Ajankohtaista