Helsingin Luisteluareena Oy:n (HIFK Bandy ja Vesta ry) ja WasaGroup Oy:n yhteishankkeen, Malmin Luisteluareenan, suunnitelmat ovat tarkentuneet. Alkuvuoden aikana tehdyt selvitykset ovat johtaneet toteutusmalliin, jossa rakennetaan kaksikerroksinen monitoimihalli. Moderni ja energiatehokas monitoimihalli yhdistää liikunnan ja liiketilat saman katon alle. Malmin Luisteluareena -hankkeen budjetti on arviolta 37 miljoonaa euroa, ja halli on kooltaan noin 20 000 neliötä, ja noin 9 000 neliön jääalueelle mahtuu täysimittainen jääpallokenttä. Liiketiloja halliin tulee noin 6 000 neliötä ja seuraavaksi niihin haetaan toimijoita. Malmin Luisteluareenalle tavoitellaan noin 100 000 käyttäjää vuosittain, mikä vastaa Brahen kentän käyttäjämääriä. Sijainti Suomen vilkkaimmin liikennöidyn tieosuuden, Kehä 1:n, varrella ja aivan Malmin liityntärampin läheisyydessä tekee saapumisen uudelle hallille helpoksi. Hankkeen tonttivaraukselle on haettu jatkoa Helsingin kaupungilta. Keskustelut ovat sujuneet hyvässä yhteishengessä. ”Olemme iloisia, että hanke kehitysvaiheen ja hyvän yhteistyön, kaupungin, ja WasaGroupin kanssa, alkaa muotoutua, ja hankkeen valmistuminen on jälleen lähempänä”, Helsingin Luisteluareena Oy:n Markus Larsson toteaa. Tämän hetken arvion mukaan hallin rakentaminen voi alkaa vuoden 2022 ensimmäisellä vuosipuoliskolla, jolloin halli valmistuu syksyllä 2023. ”On hienoa, että olemme löytäneet toimivan konseptin hallille, jolle tulee olemaan huomattava tarve. Keskustelut kaupungin kanssa ovat sujuneet hyvässä yhteishengessä. Tällä hetkellä käydään neuvotteluja mahdollisten liiketilojen käyttäjien kanssa, mutta neliöitä riittää täytettäväksi. Kunhan viimeiset päätökset ja asiat saadaan kuntoon, hallin rakentaminen voidaan aloittaa”, WasaGroupin hankekehitysjohtaja Timo Pahkala kertoo hankkeen etenemisestä. Hanke lyhyesti: – Kaksikerroksisessa hallissa on noin 20 000 neliötä, josta 2/3 liikuntaa ja 1/3 liiketilaa – Jääalue noin 9 000 neliötä, jossa täysimittainen jääpallokenttä – Katsomopaikkoja noin 1 500, tapahtumissa ja messuissa 3 000–4 000 henkeä. – Sijainti Malmin jäähallin vieressä – WasaGroup toimii Luisteluareenan hankekehittäjänä, suunnittelijana ja rakennuttajana – Hallin omistajaksi tulee WasaGroupin rahoituskumppani Tuohex Kiinteistörahasto I – Helsingin Luisteluareena Oy toimii hallin operaattorina ja jääkerroksen päävuokralaisena Tiedustelut: Timo Pahkala, hankekehitysjohtaja, WasaGroup Oy, p. 050 361 4664 Markus Larsson, Helsingin Luisteluareena Oy, p. 050 308 8700
One Park Tampereen verkkosivut on avattu – tutustu uuden ajan kaupalliseen kokonaisuuteen Tampereen Lahdesjärvelle suunniteltavan One Parkin kehitys etenee. Hankkeelle on nyt avattu omat verkkosivut, joilla pääsee tutustumaan One Parkin konseptiin, sijaintiin ja tuleviin liiketilamahdollisuuksiin. Lue lisää Julkaistu: 09.09.2026 Ajankohtaista
WasaGroupin ja Hitachi Energyn strateginen kumppanuus tuottaa tulosta: Vikbyn palvelukeskus on hankekehityksen taidonnäyte Hitachi Energy rakentaa uuden yli tuhannen neliömetrin palvelukeskuksen Hitachi Energy Parkin yhteyteen Mustasaaren Vikbyhyn. WasaGroup on vastannut hankkeen kehittämisestä, vuokralaisten hankinnasta sekä toteutuksen koordinoinnista yhteistyössä Hitachi Energyn kanssa. Lue lisää Julkaistu: 04.09.2026 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa uuden K-Market-kiinteistön Espoon Haukilahteen WasaGroup toteuttaa Keskolle uuden liikekiinteistön Espoon Haukilahteen nykyisen K-Market-kiinteistön tilalle. WasaGroup on vastannut hankkeen kehityksestä, ja konserniin kuuluva WasaPlan Oy vastaa uuden kiinteistön suunnittelusta ja rakennuttajakonsultin tehtävistä. Rakennusurakoitsijana toimii Rakennustoimisto K. Tervo. Lue lisää Julkaistu: 18.08.2026 Ajankohtaista
Kalajoen satama-alueen kehittäminen etenee – WasaGroup ja Kalajoen kaupunki rakentavat pohjaa uusille investoinneille WasaGroup ja Kalajoen kaupunki ovat käynnistäneet yhteistyön Kalajoen satama-alueen kehittämiseksi. Yhteisenä tavoitteena on vahvistaa alueen vetovoimaa sekä luoda edellytyksiä uusille teollisille investoinneille, yritystoiminnalle ja työpaikoille. Lue lisää Julkaistu: 16.06.2026 AjankohtaistaKunnille