Koronapandemia on vaikuttanut kiinteistöalaan lisäämällä patoutunutta investointitarvetta. WasaGroupin syksy näyttää kiireiseltä, sillä varsinkin kunnat ja kaupungit haluavat entistä enemmän ulkoistaa tilojensa rakentamista ja omistamista sen sijaan, että koronan myötä haasteelliseksi muuttuneessa taloudellisessa tilanteessa kunnat investoisivat uusiin omiin tiloihin. ”Korona on epäsuoraisesti tehnyt merkittävän vaikutuksen kiinteistöalalle Suomessa, kun kunnat ja kaupungit ovat joutuneet ottamaan lisää velkaa toiminnan pyörittämiseen. Yleensä kun kriisi iskee yhteiskuntaan megatrendit vahvistuvat, niin myös tällä kertaa, esimerkiksi digitalisaatio ja toimitilojen vuokraaminen ovat jo kauan olleet yhteiskunnan kehityssuuntana. Wasa360-konsepti, missä WasaGroup vastaa kiinteistön suunnittelusta, toteutuksesta, käytönaikaisesta huollosta ja koko hankkeen rahoituksesta, on myötätuulessa”, sanoo toimitusjohtaja Johan Malm WasaGroupista. WasaGroup Oy, niin kuin suurin osa yrityksistä, on saanut tuntea koronan vaikutukset Suomessa. Kevään aikana hankkeet ovat viivästyneet, neuvottelut on viivästyneet ja päätöksiä on lykätty. Nyt tilanne Suomessa on normalisoitumassa ja enemmistä viivästyksistä pyritään eroon. WasaGroupin hankekehityskanta on kehittynyt viime vuoden aikana positiivisesti ja oli kesällä kaikkien aikojen korkein, pitkälti yli 500 MEUR. ”Meidän Wasa360-tuotteen ansiosta kiinteistökäyttäjät pääsevät keskittymään ihan aidosti hankkeen ja tilojen määrittämiseen, kun WasaGroupin asiantuntijaorganisaatio suunnittelee vaihtoehdot, toteuttaa hankkeet, huoltaa kiinteistöt sekä rahoittaa koko investointiprosessin. Wasa360 on kustannustehokas tapa toteuttaa kiinteistökäyttäjän toiveet vaivattomasti, tähän asti meille ei ole ollut viivästyksiä luovutuksissa eikä asiakkaille tullut kustannuslisäyksiä”, kertoo toimitusjohtaja Johan Malm. WasaGroupin merkittävimmät hankkeet sijaitsevat pääkaupunkiseudulla tulevana vuonna, koska siellä koronan vaikutukset ovat kiinteistöalalla hyvin pieniä. WasaGroupin näkökulmasta Wasa360-tuoteelle on kysyntää alalla, mikä antaa yhtiölle mahdollisuuden kehittää liiketoimintaa ja yhtiön kasvuun voidaan investoida.
One Park Tampereen verkkosivut on avattu – tutustu uuden ajan kaupalliseen kokonaisuuteen Tampereen Lahdesjärvelle suunniteltavan One Parkin kehitys etenee. Hankkeelle on nyt avattu omat verkkosivut, joilla pääsee tutustumaan One Parkin konseptiin, sijaintiin ja tuleviin liiketilamahdollisuuksiin. Lue lisää Julkaistu: 09.09.2026 Ajankohtaista
WasaGroupin ja Hitachi Energyn strateginen kumppanuus tuottaa tulosta: Vikbyn palvelukeskus on hankekehityksen taidonnäyte Hitachi Energy rakentaa uuden yli tuhannen neliömetrin palvelukeskuksen Hitachi Energy Parkin yhteyteen Mustasaaren Vikbyhyn. WasaGroup on vastannut hankkeen kehittämisestä, vuokralaisten hankinnasta sekä toteutuksen koordinoinnista yhteistyössä Hitachi Energyn kanssa. Lue lisää Julkaistu: 04.09.2026 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa uuden K-Market-kiinteistön Espoon Haukilahteen WasaGroup toteuttaa Keskolle uuden liikekiinteistön Espoon Haukilahteen nykyisen K-Market-kiinteistön tilalle. WasaGroup on vastannut hankkeen kehityksestä, ja konserniin kuuluva WasaPlan Oy vastaa uuden kiinteistön suunnittelusta ja rakennuttajakonsultin tehtävistä. Rakennusurakoitsijana toimii Rakennustoimisto K. Tervo. Lue lisää Julkaistu: 18.08.2026 Ajankohtaista
Kalajoen satama-alueen kehittäminen etenee – WasaGroup ja Kalajoen kaupunki rakentavat pohjaa uusille investoinneille WasaGroup ja Kalajoen kaupunki ovat käynnistäneet yhteistyön Kalajoen satama-alueen kehittämiseksi. Yhteisenä tavoitteena on vahvistaa alueen vetovoimaa sekä luoda edellytyksiä uusille teollisille investoinneille, yritystoiminnalle ja työpaikoille. Lue lisää Julkaistu: 16.06.2026 AjankohtaistaKunnille