WasaGroup toimi suunnittelijana ja rakennuttajana DB Schenkerin alueterminaalihankkeessa Liedossa. Uusi 20 000 neliön logistiikkakeskus on DB Schenkerin mittakaavassa suuren kokoluokan hanke, jonka lopputulokseen ollaan tyytyväisiä. Onnistuneen hankkeen toteuttaminen ja suunnitellun rakennusaikataulun alittuminen kuukaudella olivat hyvän yhteistyön tulosta. DB Schenkerin ja WasaGroupin yhteistyö on jatkunut noin viiden vuoden ajan, ja tuona aikana WasaGroup on toteuttanut useampia pienempiä hankkeita. Näin ollen suureen yhteisurakkaan lähteminen oli asiakkaalle helppoa ja tässäkin hankkeessa WasaGroupin toiminta vastasi odotuksiin. DB Schenkerin kiinteistöjohtaja Marko Liimatainen toimi hankkeessa projektin vetäjänä tilaajan puolella. Hän kiittelee urakoitsijoiden onnistumista monen eri toimijan aikataulujen yhteensovittamisessa. ”Tässä hankkeessa oli erityispiirteenä, että tilaajalla oli useampia erillishankintoja, jotka nostivat kokonaisuuden onnistumisen haasteellisuutta. Yhteistyökykyisen ja jämäkän toiminnan ansiosta voimme olla hankkeen aikataulutukseen ja lopputulokseen kaikin puolin tyytyväisiä”, Marko Liimatainen tiivistää. Uusi logistiikkakeskus luovutettiin asiakkaalle kuukautta suunniteltua aiemmin. WasaGroup Oy toteutti hankkeen KVR-konseptilla vastaten kohteen rakennuttamisesta ja projektin johtamisesta. Hankkeen pääsuunnittelusta sekä arkkitehti- ja rakennesuunnittelusta vastasi WasaGroup-konsernin tytäryhtiö WasaPlan Oy. WasaGroupin pitkäaikainen yhteistyökumppani Astora-Rakennus Oy toimi hankkeessa pääurakoitsijana. WasaGroupin ainutlaatuinen toimintamalli mahdollistaa suunnittelun ja projektin johdon saumattoman yhteistyön, sillä lähes kaikki suunnittelu tehdään saman katon alla. ”Yhteistyökykyisen ja jämäkän toiminnan ansiosta voimme olla hankkeen aikataulutukseen ja lopputulokseen kaikin puolin tyytyväisiä”, Marko Liimatainen sanoo. Projektin rakennuttajapäällikkö Martti Sillanpää kehuukin hankkeessa mukana olleita tahoja yhteistyön sujuvuudesta. ”Yhteistyö on tämän työmaan suurin onnistuminen”, sanoo Martti Sillanpää ja jatkaa kuvailemalla yhteistyötä: ”Samassa veneessä on istuttu hyvässä yhteistyössä tilaajan, valvojien, suunnittelijoiden ja urakoitsijoiden kesken. Erityisesti hankkeen etenemistä on edistänyt avoin kommunikointi tilaajan ja WasaGroupin välillä, jolloin tärkeät päätökset on saatu tehtyä hankkeen etenemisen kannalta oikeaan aikaan. Tämä kaikki näkyi onnistuneessa lopputuloksessa ja aikataulussa.” Uusi Turun alueterminaali sijaitsee logistisesti erinomaisella paikalla E18-tien varrella, ja se korvaa nykyiset kotimaan ja ulkomaanterminaalit Turun satamassa. Parhaillaan keskuksessa tehdään viimeisiä kaluste- ja tietoliikenneasennuksia, sillä terminaalissa on myös noin 1600 m² toimistotilaa. Täyteen vauhtiin alueterminaalin toiminta pääsee heinäkuun alussa. Artikkelin kuvat: Astora-Rakennus Oy
Tuusulaan elokuussa valmistunut Peltokaaren päiväkoti siirtyi Hoivatilat Oyj:n omistukseen WasaGroup on tehnyt kiinteistöyhtiön osakkeiden kaupat Hoivatilat Oyj:n kanssa Peltokaaren päiväkodista. Lue lisää Julkaistu: 30.09.2024 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa Wasa360-konseptilla Onniselle uuden myymälän Seinäjoelle Seinäjoella avautuu uusi Onninen Express -myymälä kesällä 2025. WasaGroup vastaa hankkeesta kokonaisuudessaan Wasa360-palvelumallilla. Investorina hankkeessa toimii Tyynismaa Capital Oy kanssasijoittajineen. Lue lisää Julkaistu: 20.09.2024 Ajankohtaista
Kivikiilan toimitilakeskukseen Vaasan Kivihakaan valmistuu uusia toimitiloja Vuokralaiset pääsevät käynnistämään toimintansa alkuvuodesta uusissa tiloissa Kivikiilassa. Kivihakaan muuttavat Etra Megacenter, Tools ja Grolls sekä Pohjanmaan Metsänhoitoyhdistys. Lue lisää Julkaistu: 17.09.2024 Ajankohtaista
Hollolan keskuskorttelien suunnittelu etenee Hollolan kunta ja WasaGroup Oy solmivat toukokuussa 2022 kumppanuussopimuksen Hollolan kuntakeskustan kehittämiseksi. Työn tavoitteena on ollut kuntakeskustan elinvoiman kasvattaminen ja yksityisten palvelujen lisääminen keskustan alueella. Lue lisää Julkaistu: 10.09.2024 Ajankohtaista