WasaGroup sponsoroi tänäkin vuonna kymmeniä junioriharrasteryhmiä pääasiassa Vaasan seudulla. WasaGroup-konserni on viime vuosina suunnannut sponsoritoimintaansa erityisesti lasten ja nuorten seura- ja harrastustoiminnan tukemiseen. WasaGroup-konserni tukee myös uransa alkuvaiheessa olevia nuoria urheilijoita. Tavoitteenamme on omalta osaltamme mahdollistaa harrastustoimintaa mahdollisimman monelle lapselle ja nuorelle heidän taustoistaan riippumatta. WasaGroup-konserni on perinteisesti tukenut myös vapaaehtoista maanpuolustustyötä ja sotiemme veteraaneja tukevia järjestöjä. WasaGroup-konserni tukee lisäksi joulun aikaan lahjoituksilla erilaisia hyväntekeväisyysjärjestöjä, jotka mahdollistavat joulun vieton myös vähävaraisille. WasaGroup-konserni sponsoroi tänäkin vuonna kymmeniä junioriharrasteryhmiä kilpatanssista vapaapalokuntatoimintaan Vuoden 2019 sponsorointituet on päätetty ja tuensaajiin on otettu yhteyttä. Yksi nuorimpien harrasteryhmistä oli Vasa IFK:n 2013-2014 vuosina syntyneiden poikien jalkapallojoukkue, jonka nuoret pelaajat juuri saivat elämänsä ensimmäiset pelipaitansa. Tiedot joukkueesta kertovat, että uudet pelipaidat päällä on mm. nukuttu yön yli ja menty dagikseen seuraavana päivänä 🙂 Kuinka voin hakea sponsoritukea? WasaGroupin toiminta on laajentunut valtakunnalliseksi ja saamme sponsorointipyyntöjä nykyään koko Suomen alueelta harrastuksista ja ikäryhmistä laidasta laitaan. Tästä johtuen otamme vastaan sponsorointihakemuksia nettisivuillamme olevan lomakkeen kautta. Hakemukset käsitellään kerran vuodessa. Valitettavasti emme ehdi aina vastata kaikkiin yhteydenottoihin erikseen.
One Park Tampereen verkkosivut on avattu – tutustu uuden ajan kaupalliseen kokonaisuuteen Tampereen Lahdesjärvelle suunniteltavan One Parkin kehitys etenee. Hankkeelle on nyt avattu omat verkkosivut, joilla pääsee tutustumaan One Parkin konseptiin, sijaintiin ja tuleviin liiketilamahdollisuuksiin. Lue lisää Julkaistu: 09.09.2026 Ajankohtaista
WasaGroupin ja Hitachi Energyn strateginen kumppanuus tuottaa tulosta: Vikbyn palvelukeskus on hankekehityksen taidonnäyte Hitachi Energy rakentaa uuden yli tuhannen neliömetrin palvelukeskuksen Hitachi Energy Parkin yhteyteen Mustasaaren Vikbyhyn. WasaGroup on vastannut hankkeen kehittämisestä, vuokralaisten hankinnasta sekä toteutuksen koordinoinnista yhteistyössä Hitachi Energyn kanssa. Lue lisää Julkaistu: 04.09.2026 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa uuden K-Market-kiinteistön Espoon Haukilahteen WasaGroup toteuttaa Keskolle uuden liikekiinteistön Espoon Haukilahteen nykyisen K-Market-kiinteistön tilalle. WasaGroup on vastannut hankkeen kehityksestä, ja konserniin kuuluva WasaPlan Oy vastaa uuden kiinteistön suunnittelusta ja rakennuttajakonsultin tehtävistä. Rakennusurakoitsijana toimii Rakennustoimisto K. Tervo. Lue lisää Julkaistu: 18.08.2026 Ajankohtaista
Kalajoen satama-alueen kehittäminen etenee – WasaGroup ja Kalajoen kaupunki rakentavat pohjaa uusille investoinneille WasaGroup ja Kalajoen kaupunki ovat käynnistäneet yhteistyön Kalajoen satama-alueen kehittämiseksi. Yhteisenä tavoitteena on vahvistaa alueen vetovoimaa sekä luoda edellytyksiä uusille teollisille investoinneille, yritystoiminnalle ja työpaikoille. Lue lisää Julkaistu: 16.06.2026 AjankohtaistaKunnille