WasaGroup-konserni valmistautuu palkkaamaan yli 40 kiinteistö- ja rakennusalan ammattilaista lähivuosien aikana. Osaavia ammattilaisia etsitään monipuolisiin ja haastaviin tehtäviin eri kiinteistö- ja rakennusalan liiketoimintoihin. Suomen nopeimmin kasvava kiinteistö- ja rakennusalan konserni WasaGroup-konserni on Suomen nopeiten kasvava kiinteistö- ja rakennusalan konserni. Vahvan kasvun tukemiseksi WasaGroup-konserni palkkaa lisää osaajia useisiin eri tehtäviin ja liiketoimintoihin. WasaGroup-konserni palkkaa keväällä 2017 ensi vaiheessa yli 10 uutta ammattilaista eri tehtäviin. Vuoden 2017 aikana tavoitteena on palkata vähintään 20 työntekijää ja seuraavalle vuodelle arvioidaan rekrytointitarpeen olevan vähintään toiset 20 työntekijää. Osaajia etsitään laajasti kiinteistö- ja hankekehitystoimintaan, suunnitteluun, rakentamiseen sekä kiinteistösijoitustoimintoihin. WasaGroup-konserni tulevaisuuden rakentaja WasaGroup on kehittynyt Suomen innovatiivisimmaksi kiinteistö- ja rakennusalan toimijaksi, joka on kehittänyt täysin uudenlaisia tapoja palvella asiakkaitaan. WasaGroup on keskittynyt rakentamaan konserniin saman katon alle osaajien joukon, joka kattaa kiinteistökehityshankkeiden koko elinkaaren hankekehityksestä, suunnitteluun, rakentamiseen, kiinteistövarainhoitoon ja aina kiinteistön myyntiin saakka. WasaGroup on yhdistänyt hankekehitys- ja rakentamisen osaamiseensa täysin uudella tavalla kiinteistörahastotoiminnan, jonka avulla tuotetaan tehokkaasti uusia toimitiloja vuokralaisille ja rahoitetaan uusia kiinteistöjä tuottaen erinomaista tuottoa sijoittajille. WasaGroupin toimintamalli palvelee niin vuokralaisia, kiinteistön omistajia kuin kiinteistösijoittajia. Toimintamallimme tarjoaa myös ainutlaatuisen näköalapaikan kiinteistö- ja rakennusalan osaajille osallistua koko kiinteistöhankkeen toteutukseen. WasaGroup laajenee pääkaupunkiseudulle, pääkonttori säilyy Vaasassa WasaGroup-konsernin toiminta on laajentunut valtakunnalliseksi ja merkittävä osa konsernin liikevaihdosta tulee jo muista maakunnista kuin Pohjanmaalta. WasaGroup on käynnistämässä uutta toimipistettä pääkaupunkiseudulle johtuen useista merkittävistä kiinteistöhankkeista Suomen merkittävimmällä kiinteistömarkkina-alueella. Konsernin toiminnoista rakennuskonevuokraamo WasaTrade on avannut toimipisteen Helsingissä jo vuonna 2015. WasaGroup-konsernin menestys pohjautuu pitkälti eri toimintojen ja yhtiöiden tiiviiseen yhteistoimintaan sekä niiden väliseen synergiaan. WasaGroup on päätynyt säilyttämään pääkonttorinsa ja toimintojensa keskuksen edelleen Vaasassa pääkaupunkiseudun sivupisteen avaamisesta huolimatta. Rakennamme Vaasaan maanlaajuisesti ainutlaatuista kiinteistökehityksen, rakentamisen, kiinteistövarainhoidon sekä kiinteistösijoittamisen ja kiinteistörahastosijoittamisen osaamiskeskittymää. WasaGroup tarjoaa mahtavia työuria ja mahdollisuuksia Monialaisena konsernina WasaGroup tarjoaa haastavia työtehtäviä, vastuuta ja mahdollisuuksia mielenkiintoisen uran rakentamiseen. WasaGroup tarjoaa mahdollisuuksia monipuolisiin tehtäviin konsernin sisällä sekä uramahdollisuuden aina yrityksen osakkaaksi asti. Ura WasaGroupissa? Tutustu urasivustoomme: ura.wasagroup.fi.
WasaGroup toteuttaa liiketilat Kouvolan Tervaskankaan kauppakeskittymään WasaGroup on tehnyt tonttivarauksen Kouvolan Anttilanpellon alueelta uuden liiketilan toteutusta varten Tervaskankaan kauppakeskittymään. Lue lisää Julkaistu: 21.04.2023 Ajankohtaista
VR nimeää rautateitä junamatkustamista suosivien yritysten mukaan – WasaGroupille oma nimetty rataosuus VR nimeää Suomen 6 000 kilometriä kattavaa reittiverkostoa niiden yritysten mukaan, jotka ovat sitoutuneet suosimaan työmatkustamisessa junaa. Nimeämisen tavoitteena on kannustaa yrityksiä päästöttömään työmatkustamiseen. Ahkerasti junamatkustusta käyttävälle WasaGroupille nimettiin Vaasa-Seinäjoki-rataosuus. Lue lisää Julkaistu: 30.03.2023 Ajankohtaista
Hollolan kuntakeskustan kehittämissuunnitelma on valmis – Hollola-talosta tulee kuntalaisten yhteinen olohuone Hollolan kuntakeskustan kehittämishankkeen ensimmäinen vaihe on saatu päätökseen. Strateginen kehittämissuunnitelma esiteltiin Hollolan kunnanvaltuustolle torstaina 16. maaliskuuta. Valtuusto päättää hankkeen kaavoitusvaiheeseen siirtymisestä huhtikuussa. Lue lisää Julkaistu: 30.03.2023 Ajankohtaista
WasaGroup laajentaa rahoittajakumppanuuksiaan: Kuopion Neulamäen pelastusasemalle uusi omistaja WasaGroup sopi tammikuun lopussa merkittävästä kiinteistökaupasta, jolla Kuopioon rakenteilla oleva Neulamäen pelastusasema siirtyy valmistuttuaan pohjoismaisiin leasingratkaisuihin erikoistuneen Nordisk Rentingin omistukseen. Lue lisää Julkaistu: 15.03.2023 Ajankohtaista