WasaCon on lisännyt syksyn aikana vahvuutta uusien hankkeiden toteutusvaiheen toimintoihin kolmella nimityksellä. RI Tomas Ollil on nimitetty vastaavaksi työnjohtajaksi 8.8.2022 alkaen. Hän siirtyi WasaCon Oy:n palvelukseen Oy Tom Knip Ab:stä, ja hänellä on yli 30 vuoden kokemus vastaavan työnjohtajan tehtävistä. RI Veljo Kärbo on nimitetty työpäälliköksi WasaConin Helsingin toimistolle 19.9.2022 alkaen. Veljon vastuulla ovat WasaConin Etelä-Suomen hankkeet. Veljolla on pitkä kokemus rakennusalalta, ja viimeiset reilut 10 vuotta hän on toiminut vastaavana työnjohtajana ja työnjohtajana mm. Rakennusliike Laptissa, Merko Finlandissa ja Lujatalolla. RM Ari Paukkonen on nimitetty vastaavaksi työnjohtajaksi WasaConiin 19.9.2022 alkaen. Arilla on lähes 40 vuoden kokemus rakennusalan työnjohtotehtävistä, ja viimeisimmät vuodet hän on toiminut vastaavana työnjohtajana Lujatalolla.
One Park Tampereen verkkosivut on avattu – tutustu uuden ajan kaupalliseen kokonaisuuteen Tampereen Lahdesjärvelle suunniteltavan One Parkin kehitys etenee. Hankkeelle on nyt avattu omat verkkosivut, joilla pääsee tutustumaan One Parkin konseptiin, sijaintiin ja tuleviin liiketilamahdollisuuksiin. Lue lisää Julkaistu: 09.09.2026 Ajankohtaista
WasaGroupin ja Hitachi Energyn strateginen kumppanuus tuottaa tulosta: Vikbyn palvelukeskus on hankekehityksen taidonnäyte Hitachi Energy rakentaa uuden yli tuhannen neliömetrin palvelukeskuksen Hitachi Energy Parkin yhteyteen Mustasaaren Vikbyhyn. WasaGroup on vastannut hankkeen kehittämisestä, vuokralaisten hankinnasta sekä toteutuksen koordinoinnista yhteistyössä Hitachi Energyn kanssa. Lue lisää Julkaistu: 04.09.2026 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa uuden K-Market-kiinteistön Espoon Haukilahteen WasaGroup toteuttaa Keskolle uuden liikekiinteistön Espoon Haukilahteen nykyisen K-Market-kiinteistön tilalle. WasaGroup on vastannut hankkeen kehityksestä, ja konserniin kuuluva WasaPlan Oy vastaa uuden kiinteistön suunnittelusta ja rakennuttajakonsultin tehtävistä. Rakennusurakoitsijana toimii Rakennustoimisto K. Tervo. Lue lisää Julkaistu: 18.08.2026 Ajankohtaista
Kalajoen satama-alueen kehittäminen etenee – WasaGroup ja Kalajoen kaupunki rakentavat pohjaa uusille investoinneille WasaGroup ja Kalajoen kaupunki ovat käynnistäneet yhteistyön Kalajoen satama-alueen kehittämiseksi. Yhteisenä tavoitteena on vahvistaa alueen vetovoimaa sekä luoda edellytyksiä uusille teollisille investoinneille, yritystoiminnalle ja työpaikoille. Lue lisää Julkaistu: 16.06.2026 AjankohtaistaKunnille