Entiset Halpa-Hallin tilat Vaasanpuistikolla saavat uutta elämää, kun WasaGroupin kiinteistökehityskohde valmistuu kesään mennessä. Uusituissa tiloissa ovensa avaavat nykyaikainen S-market, Fimlabin näyttöönottokeskus ja IT-ulkoistuspalvelutoimittaja Decens Oy. Kiinteistön alakerroksessa avautuu uuden konseptin mukainen nykyaikainen S-market toukokuun loppupuolella ja Fimlabin laboratoriopalvelut vastaanottavat asiakkaita toisessa kerroksessa kesäkuun lopusta alkaen. WasaGroup on toteuttanut Vaasanpuistikon tiloissa täyden remontin, jossa tiloja on perusparannettu kauttaaltaan ja erityisesti energiatehokkuuteen on panostettu. Sisätilat uusittu nykyaikaisiksi ja monikäyttöisiksi vastaamaan käyttäjien tarpeita. Ensimmäiseen kerrokseen S-marketin avaava Osuuskauppa KPO on tyytyväinen remontin etenemiseen aikataulussa. KPO vastaa tilojen kalustamisesta ja kalustustyöt pääsevät alkamaan suunnitelmien mukaisesti toukokuun puolessa välissä. Myymästä tulee täysin uuden S-market konseptin mukainen ja kalusteet sekä myymälätekniikka tulevat olemaan energiaa säästäviä sekä ympäristöystävällisiä. ”KPO:lta on puuttunut market-kokoluokan yksikkö Vaasan keskustan alueella. Uusi S-market palvelee erinomaisesti sekä nopean asioimisen tarpeita että suurempien ostosten tekemistä. Parkkipaikkoja löytyy parkkihallista sekä kadulta” kertoo S-market- ja Sale-ryhmän johtaja Jarmo Palola. Fimlabin laboratoriopalvelut kätevästi keskustassa Kesäkuun 28. päivästä alkaen vaasalaiset voivat käväistä laboratoriotutkimuksissa uudessa Vaasanpuistikon näytteenottokeskuksessa. Modernit, toimivat ja viihtyisät tilat mahdollistavat entistä joustavamman asioinnin ja kattavamman palvelutarjooman asiakkaille. ”Vaasanpuistikon näytteenottokeskuksessa asiakkaiden on mahdollista asioida myös Nopsa-pikapalvelupisteissä, joissa verinäytteenotto tapahtuu ketterästi aikaa varaamatta”, kertoo Fimlabin Pohjanmaan aluejohtaja Susanna Luukkonen. Laboratorion sijainti keskustan tuntumassa tekee saapumisen helpoksi sekä julkisella liikenteellä että omalla autolla. Läheisen parkkihallin ansiosta pysäköintimahdollisuudet ovat hyvät. Vaasanpuistikon näytteenottokeskus palvelee asiakkaita 28.6. alkaen arkisin ma–pe klo 7–15. Uudet tilat mahdollistavat Decensin kasvun jatkumisen Toisessa kerroksessa tulee toimimaan myös Vaasan seudun yritysasiakkaita palveleva IT-ulkoistuspalvelutoimittaja Decens Oy, jolle toteutetaan modernit toimistotilat noin kahdenkymmenen henkilön tarpeisiin. Decens toimii valtakunnallisesti ja Vaasassa yhtiöllä on ollut toimipiste jo vuodesta 2010 lähtien. ”Tietotekniikan eri palveluiden kysynnän kasvu jatkuu ja toimintamme kehittyessä myös tilan tarve on lisääntynyt. Nyt pääsemme isompiin tiloihin ja voimme palvella asiakkaitamme entistä paremmin, sekä suomen- että ruotsinkielellä”, kertoo Decensin toimitusjohtaja Jarno Lahnalahti. Toteutus Wasa360-palvelumallilla WasaGroup toteuttaa kohteen ainutlaatuisella Wasa360-palvelumallillaan, jossa yhtiö vastaa hankkeesta kokonaisuutena. WasaGroup vastaa kiinteistökehityshankkeen kehittämisestä, projektinjohdosta, suunnittelusta ja toteutuksesta sekä vuokraamisesta. Kohteen suunnittelun on tehnyt suunnittelutoimisto WasaPlan Oy ja remontin toteutuksessa pääurakoitsijana on toiminut Rakennusliike Kuoppala Oy. Yhteyshenkilösi Tommi Heikkinen Hankejohtaja WasaGroup Oy 040 056 4718 tommi.heikkinen@wasagroup.fi Anna-Lena Back Myyntipäällikkö WasaGroup Oy 050 4036 440 anna-lena.back@wasagroup.fi
WasaGroup toteuttaa Autoklinikalle uudet liiketilat Nurmijärvelle Wasa360-palvelumallilla WasaGroupin pitkäaikainen yhteistyö Autoklinikan kanssa jatkuu. Suomen johtavalle autokorjaamoketjulle valmistuu uudet liiketilat Nurmijärvelle Ilvesvuoren alueelle alkukeväällä 2026. Uuden liiketilan koko on n. 1 500 m². Lue lisää Julkaistu: 07.08.2025 Ajankohtaista
Prisma Properties AB WasaGroupin investorikumppaniksi Ylivieskan liikekeskushankkeeseen WasaGroup on aloittanut sijoittajayhteistyön ruotsalaisen kiinteistösijoitusyhtiö Prisma Properties AB:n kanssa. Prisma Properties toimii sijoittajana Ylivieskan Taanilan alueelle rakennettavassa liikekeskuksessa. Lue lisää Julkaistu: 02.07.2025 Ajankohtaista
Johdon assistentti Helsinkiin – tule osaksi WasaGroupin kasvutarinaa! Etsimme nyt johdon assistenttia vahvistamaan joukkojamme Helsingin toimistollemme. Tehtävässä pääset työskentelemään lähellä johtoa ja toimitusjohtajaa, vaikuttamaan organisaation arjen sujuvuuteen ja osallistumaan monipuolisesti eri toimintoihin aina sisäisestä viestinnästä tapahtumajärjestelyihin. Oletko sinä se aikaansaava ja järjestelmällinen tekijä, joka saa langat pysymään käsissään kiireenkin keskellä? Lue lisää Julkaistu: 16.06.2025 Ajankohtaista
WasaGroup jatkaa Vikbyn teollisuusalueen kehittämistä Hitachi Energyn alihankintaverkostolle ja palveluille WasaGroup sai syksyllä päätökseen Hitachi Energyn uuden tuotanto- ja teknologiakeskuksen A-vaiheen kehitystyön Mustasaaren Vikbyssä. Nyt WasaGroup jatkaa teollisuusalueen kehittämistä Hitachi Energyn alihankintakumppaneille ja muuntajatehtaan toimintaa tukeville palveluille. Lue lisää Julkaistu: 02.06.2025 Ajankohtaista