WasaGroupin toimitusjohtaja Timo Pahkala, on liittynyt yrityksen toiseksi pääomistajaksi. Pahkala on työskennellyt konsernissa jo yli 14 vuoden ajan. Hänen mukaantulonsa osakkaaksi on luonnollinen jatkumo hänen pitkäaikaiselle uralleen konsernissa. – Halusin lähteä mukaan Tyynismaan Arin yhtiökumppaniksi, koska uskon vahvasti yrityksen tulevaisuuteen, osaavaan henkilöstöön ja mahdollisuuksiin, Timo Pahkala toteaa. Yrityksen pääomistaja Ari Tyynismaa on etsinyt sopivaa yhtiökumppania ja yrittäjää, joka ymmärtää omistajuuden haasteet ja mahdollisuudet. – Timon mukaantulo on erityisen arvokasta, sillä nykyisessä taloudellisessa tilanteessa omistajan ja yrittäjän vastuut kasvavat entisestään. Timo tuntee hyvin yrityksen toiminnan ja ymmärtää, millaisia karikoita ja mahdollisuuksia omistajuus tuo mukanaan, Ari Tyynismaa kommentoi. Vaikka viimeiset pari vuotta ovat olleet kohtalaisen haastavia kiinteistö- ja rakennusalalla, WasaGroup on selvinnyt tilanteesta hyvin. Nyt yrityksellä on ennätyksellisen iso portfolio, ja markkinoilla on erinomaista materiaalia tarjolla. WasaGroup on viime vuosina muokannut strategiaansa ja keskittyy nyt puhtaasti kehittäjän rooliin. Omistusjärjestelyitä on muutettu niin, ettei omistajilla ole enää rahastoliiketoimintaa tai puitesopimuksia rahastojen kanssa, tämä mahdollistaa erilaisten pääomasijoittajien, investorien ja yhteisöjen mukaan tulemisen yhteistyökumppaneiksi. – Tämän avulla meillä on mahdollisuus keskittyä kokonaisvaltaiseen kehittämiseen ja luoda entistä monipuolisempia investointeja ja arvonluonti mahdollisuuksia asiakkaillemme, Tyynismaa kertoo. Lisäksi konserni on vahvistanut suunnittelupuoltaan, mikä mahdollistaa entistä suurempien projektien toteuttamisen. WasaGroupin monialainen toiminta ja vahva asiantuntemus ovat erityisen tärkeitä nykypäivän haastavilla markkinoilla. WasaGroup haluaa omistajajoukkoonsa muitakin osaajia, joilla on näkemystä ja sitoutumista pitkälle tulevaisuuteen. Yritys onkin käynnistämässä osakkuusohjelmaa, jonka kautta uusia omistajia voidaan ottaa mukaan. – Osakkuus vaatii vahvaa osaamista ja sitoutumista, mutta tarjoaa samalla mahdollisuuden olla osa yrityksen menestystarinaa, Tyynismaa toteaa. Vas. Ari Tyynismaa ja Timo Pahkala Lisätietoja: Ari Tyyrnismaa Hallituksen puheenjohtaja, omistaja WasaGroup Oy 040 506 4547 ari@tyynismaacapital.fi Timo Pahkala Toimitusjohtaja, omistaja WasaGroup Oy 050 361 4664 timo.pahkala@wasagroup.fi
Janne Luhtamäki on aloittanut retail-hankkeiden hankekehityspäällikkönä WasaGroupilla Janne Luhtamäki (Ins. AMK) on aloittanut 2.3.2026 hankekehityspäällikkönä WasaGroupilla. Janne vastaa erityisesti retail-kehityshankkeista yhteistyössä Nordikan kanssa, ja hänen osaamisensa vahvistaa WasaGroupin kykyä viedä merkittäviä kaupan alojen kehityshankkeita eteenpäin ympäri Suomen. Lue lisää Julkaistu: 03.03.2026 Ajankohtaista
Ylivieskan Taanilaan lisää liiketilaa: WasaGroup jatkaa alueen kehittämistä uusilla liikekeskuksilla WasaGroup jatkaa pitkäjänteistä kehitystyötään Taanilan kaupallisella alueella yhdessä Ylivieskan kaupungin kanssa. Alueelle rakennettava K-Citymarketin ja Rustan liikekeskuksen rakennustyöt etenevät suunnitellusti, työmaa on hyvässä vauhdissa ja valmistuminen on aikataulutettu syksylle 2026. Alueelle on kehitteillä uusia liikerakennuksia. Lue lisää Julkaistu: 02.02.2026 Ajankohtaista
Nordika ja WasaGroup perustavat joint venture -rakenteen tavoitteenaan kehittää big box retail -hankkeita ympäri Suomea WasaGroupin ja Nordikan perustama joint venture -rakenne alkaa kehittämään big box retail -kiinteistösalkkua. WasaGroup toimii yhteisrakenteessa hankekehittäjänä ja Nordika pääoman tuojana. Lue lisää Julkaistu: 28.01.2026 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa Autoklinikalle uudet toimitilat myös Kouvolaan Wasa360-palvelumallilla WasaGroupin pitkäaikainen yhteistyö Autoklinikan kanssa jatkuu. Suomen johtavalle autokorjaamoketjulle valmistuu uudet liiketilat Kouvolaan, Kuusaantien varteen, Kauppakeskus Veturin välittömään läheisyyteen alkukeväällä 2026. Uuden liiketilan koko on n. 1 500 m². Lue lisää Julkaistu: 10.12.2025 Ajankohtaista