Vaasan Kivihaan, Bölen ja Metsäkallion lapsiperheiden tarpeisiin kaivattu päiväkoti on löytämässä ratkaisun viime hetkillä. Vaasan kaupunki on tehnyt ostopalvelusopimuksen päivähoitopalvelujen tuottamisesta Provida Oy:n kanssa. Uuden päiväkodin pitäisi avautua jo 1.8.2015. Uudelle päiväkodille on nyt löytymässä tilat Kivihaantien varrelta, kun nykyinen ravintolakiinteistö on tarkoitus muuttaa päiväkotikäyttöön. ”Provida on iloinen, että uudelle päiväkodille on löytynyt erinomainen paikka, jonka myös Vaasan varhaiskasvatushallinto on hyväksynyt” – Provida Oy:n toimitusjohtaja Katja Rajala Uusi päiväkoti edustaa uutta ajattelua, jossa päiväkodin sijainti on asutusalueen sijaan työmatkojen varrella. ”Usein pienten lasten ’työpäivät’ ovat perheen pisimmät, koska heidät jätetään aamuisin työmatkalla ensimmäisenä päiväkotiin ja haetaan aivan viimeisenä ennen kotiin paluuta. Haluamme pystyä tarjoamaan tähänkin vaihtoehdon hyvän sijainnin avulla. Tässä päiväkodissa valttina on erityisesti perheen arjen logistiikan helppous” – Katja Rajala ”Ohikulkuliikenne on siirtynyt uudelle ohitustielle, joten liikenteen haitat ovat itse asiassa vähäisemmät kuin keskustoissa, joissa ruuhkat aiheuttavat seisovia pakokaasuja. Lisäksi aivan päiväkodin vieressä sijaitsee mahtavat metsät metsäretkiä varten! Itse kiinteistö on valoisa ja kaunis. Yhteistyö arkkitehdin kanssa sujui hyvin ja saimme ratkaistua kolmen lapsiryhmän tarpeet” Rajala iloitsee. Päiväkodin toimitilakartoituksessa on avustanut WasaGroup Oy. ”Nykyään ravintolakäytössä oleva rakennus on valmistunut vuonna 2011, ja muutostöiden jälkeen voimme tarjota päiväkodin työntekijöille ja lapsille käytännössä uudet ja laadukkaat tilat”, sanoo WasaGroup Oy:n toimitusjohtaja Ari Tyynismaa. Kiinteistöinvestoinnista vastaa vaasalainen WasaGroup Funds -kiinteistökehitysrahasto. WGF-kiinteistökehitysrahastot ovat tarjonneet yksityisten sijoittajien rahoituksen turvin uusia toimitiloja yrityksille. WGF-kiinteistökehitysrahastot on nyt laajentamassa toimintaansa julkisten palveluiden tila- ja investointitarpeiden ratkaisemiseen yksityisellä rahoituksella. ”Olemme perustamassa uutta WGF II –kiinteistörahastoa, joka rahoittaa tämän päiväkoti-investoinnin. Kiinnostus sijoittajien suunnalta on ollut todella kova, kun voimme tarjota jatkossa sijoittajille mahdollisuuden olla rahoittamassa myös oman alueensa julkisten palveluiden tarvitsemia tiloja” – WGF-kiinteistörahastojen toiminnasta vastaava Jani Peräsarka. Uuden päiväkodin rakennuslupahakemus on jätetty. Jos kaikki etenee aikataulussaan, Vaasan Kivihaan, Bölen ja Metsäkallion lapsiperheille on tarjolla päiväkoti jo kesälomien jälkeen. >>> Ravintola Kivihaan Helmi palvelee helmikuun loppuun saakka
Janne Luhtamäki on aloittanut retail-hankkeiden hankekehityspäällikkönä WasaGroupilla Janne Luhtamäki (Ins. AMK) on aloittanut 2.3.2026 hankekehityspäällikkönä WasaGroupilla. Janne vastaa erityisesti retail-kehityshankkeista yhteistyössä Nordikan kanssa, ja hänen osaamisensa vahvistaa WasaGroupin kykyä viedä merkittäviä kaupan alojen kehityshankkeita eteenpäin ympäri Suomen. Lue lisää Julkaistu: 03.03.2026 Ajankohtaista
Ylivieskan Taanilaan lisää liiketilaa: WasaGroup jatkaa alueen kehittämistä uusilla liikekeskuksilla WasaGroup jatkaa pitkäjänteistä kehitystyötään Taanilan kaupallisella alueella yhdessä Ylivieskan kaupungin kanssa. Alueelle rakennettava K-Citymarketin ja Rustan liikekeskuksen rakennustyöt etenevät suunnitellusti, työmaa on hyvässä vauhdissa ja valmistuminen on aikataulutettu syksylle 2026. Alueelle on kehitteillä uusia liikerakennuksia. Lue lisää Julkaistu: 02.02.2026 Ajankohtaista
Nordika ja WasaGroup perustavat joint venture -rakenteen tavoitteenaan kehittää big box retail -hankkeita ympäri Suomea WasaGroupin ja Nordikan perustama joint venture -rakenne alkaa kehittämään big box retail -kiinteistösalkkua. WasaGroup toimii yhteisrakenteessa hankekehittäjänä ja Nordika pääoman tuojana. Lue lisää Julkaistu: 28.01.2026 Ajankohtaista
WasaGroup toteuttaa Autoklinikalle uudet toimitilat myös Kouvolaan Wasa360-palvelumallilla WasaGroupin pitkäaikainen yhteistyö Autoklinikan kanssa jatkuu. Suomen johtavalle autokorjaamoketjulle valmistuu uudet liiketilat Kouvolaan, Kuusaantien varteen, Kauppakeskus Veturin välittömään läheisyyteen alkukeväällä 2026. Uuden liiketilan koko on n. 1 500 m². Lue lisää Julkaistu: 10.12.2025 Ajankohtaista