WasaGroup-yhtiöt

WasaGroup-konsernin toimialat muodostuvat palvelukokonaisuuksista, jotka kattavat kaikki kiinteistösijoittajan, kiinteistön omistajan ja rakentajan tarvitsemat palvelut.

Hennan hybridikortteli, Orimattila

WasaGroup toteuttaa Orimattilan Hennaan uudenlaisen hybridikorttelin.

Orimattilan Henna, jossa kohde sijaitsee, on uusi moderni puutarhakaupunki Helsinki-Lahti oikoradan varrella. Alueelle on rakenteilla 15 000 asukkaan vähähiilinen, energiatehokas ja yhteisöllinen kaupunginosa. Hennan rautatieasemalta pääsee kerran tunnissa Lahteen 15 minuutissa ja Helsinkiin 50 minuutissa.

Hybridikortteli tulee olemaan kaupunginosan ensimmäinen merkittävä kiinteistö ja sisältämään esimerkiksi 3-ryhmäisen päiväkodin, liike- ja toimistotiloja, asuntoja sekä Henna-infon, joka tulee toimimaan kaupungin palvelupisteenä ja juna-aseman odotustilana. Tilojen on tarkoitus valmistua vuoden 2020 loppuun mennessä. Hybridikorttelin lisäksi alueelle tulee kerrostaloja, rivitaloja ja kaupunkipientaloja sekä muita palveluja sujuvan arjen mahdollistamiseksi.

Toteutus Wasa360-konseptilla

Hennan hybridikorttelin kehittämisestä, suunnittelusta ja toteutuksesta vastaa WasaGroup. Kohteen rahoittaa ja omistaa WasaGroupin hallinnoima WGF-kiinteistökehitysrahasto, joka toimii tilojen vuokranantajana.

Sijainti

n. 3000 m2
2020
Orimattila
WGF-rahastot